Lukijat

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kesäkuun alun pihakuulumiset

Kasvukausi on meillä päin noin 3-4 viikkoa keskimääräistä pidemmällä tänä vuonna. Kevään- ja alkukesän huippulämpimät kelit on saanut kasvit vauhtiin. Ei moisia kesäkelejä tainnut viime kesänä olla lainkaan koko kesän aikana.

Juhannusruusutkin aloittelee nyt kukintaa, samoin mm. Akileija. 
Lumipalloheisi on täynnä palleroita, mutta piti antaa kirvoille mäntysuopapesu, kun meinasivat syödä lehdet ihan kippuralle.
Saksankurjenmiekka on myös etuajassa. Vuorenkilpien kukinta jo ollutta ja mennyttä.

Pari päivitystä taaksepäin kerroinkin että, etupihan kukkapenkit kärsi viime talvena hirmuiset vauriot. Eivät vissiin kukat tykänneet lumettoman maan liki kolmenkymmenen pakkasista. 
Ei tullut sitten kuitenkaan laattoja etumus täyteen vaan olenkin saanut melkoisesti urakoida jakamalla muista penkeistä korvikkeita tyhjiin kohtiin. 
Tulipahan samalla kunnostettua penkkejä useammasta kohtaa.

Mutta nyt tämän yökyöpelin on aika painaa pää tyynyyn.
Koululainen nousee aamulla vielä hakemaan todistustaan ja iltapäivällä sitten kummitytön lakkiaiskahveille.


Lauantaina on monessa perheessä juhlan paikka:

Lämpimät onnittelut kaikille uusille ylioppilaille sekä ammatteihin valmistuneille!


6 kommenttia:

  1. Kaunista on tämä kesän alku ja todella uskomatonta, miten tosiaan juhannusruusukin on jo täydessä kukassa :O
    Kauniita on sinunkin kukkasi.
    Mukavaa kesää !

    VastaaPoista
  2. Kesä on reippaasti edellä aikataulustaan. Talvi teki meilläkin melkoisia kasvituhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavan kaunis puutarha sinulla. Blogikuviasi saa ihastellen seurata!
      Mukavia puuhasteluhetkiä sinulle!

      Poista
  3. Kyllä toukokuu on ollut superlämmin! Helteinen suorastaan, täällä oli parhaimmillaan +27 varjossa, nyt onkin sitten se +10 ;) Miekkosen sisko just kertoi, että heillä oli mansikat kuolleet talven aikana! Että pakkanen on tehnyt kyllä tuhojaan vaikkei niitä pakkasia kauaa kestänytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kylmässä täälläkin hytistään. Pipo ja kämmekkäät koiran lenkityksillä tarpeen. Josko tuo jo alkavalla viikolla edes jonkin verran lämpiäisi...

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)