Lukijat

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Valamonruusu, ensimmäisiä liljankukkia . . . . .

Juhannuksen aikana oli aloittanut uusia kukkijoita.
Kuvien sekamelska puhukoon puolestaan 
ja olkoon muistilistana tuleville kesille, 
kun taas vertaillaan, 
miten kesän kasvukausi etenee ;)

Keskikesän juhla




 JUHANNUS 2013:

Rantaterassi odottaa jo ruokailijoita....
Juhannusaattona sää helli varmaan monella puolella Suomea. 
Niin meitäkin Pielisen rannalla. 
Vietettiin keskikesän juhlaa leppoisasti perheen kesken vanhempien mökillä. 
Parhaimmillaan lössiä on koolla neljätoista henkeä, mutta tänä juhannuksena yhdessäoloa vietettiin seitsemän hengen voimin.
Onnistuihan tuo oikein mukavasti pienemmällä porukallakin vaikka olisikin  ollut superkivaa, jos olisi oltu koko katras koolla, kun kuitenkin harvoin nähdään  täydellä kokoonpanolla.
Grillin kyltti on kiepsahtanut jo toisin päin ja lupailee suussa sulavia herkkuja....

Tästä se sitten lähti ...
Osa tarjottavista matkalla tirisemään. Mamma loihtii syömämiehille herkuteltaviksi sen seitsemät herkut aina käydessämme :)















Mökki ja grillikatos
Rantasauna ja taustalla varasto ja puucee


























Pielisen rannalla oleva mökki on kuulunut koko ikäni niin olennaisena osana kesiini, etten osaa muuta yhtä vahvana kesään liittääkään. Oli murrosiässä  aika, jolloin mökkeily ei pahemmin kiinnostanut, mutta se nyt on vaan sellainen pieni poikkeus pitkässä ketjussa.

Aitta ja samainen grillikatos
Piipahdettiin naapurimökillä katsomassa juhannuskokon palaminen.
Äidin ja isän yhteistyötä: ulkovalomajakka


Lintuperheen iltaleikkejä oli hauska seurata.







 Auringonlasku näkyy laiturille kauniina iltana valtavan nätisti. 
Oikeaa värien loistoa laidasta laitaan!

 

 
Viikonloppukalattelu antoi kivasti  saalista. 
Kalaa tuli sekä uistelemalla että verkoilla.
Tämän aamun verkkojen nostolta kotiutui kuusi hyvän kokoista kuhaa.
Pappa savustaa kaloista mahdottoman herkullista savukuhaa :) - NAM !!!


Huomenissa alkaakin kesäloma itseni hellittelyn merkeissä:
 hiuskuontalo saa väriä ja uutta muotoilua. 
Helteistä keliä luvattu alkavalle viikolle. 
Vedän aurinkovuoteen takapihalle
 ja nautiskelen loman aloituksesta ihan mitään tekemättä :)

p.s. Kiitos edellisen päivityksen onnitteluista ja loman toivotteluista. Niitä lämmöllä lueskelin :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Hymy on herkässä

 Tsibba dippa duu .....

Enää yksi työpäivä ja sitten alkaa odotettu kesäloma :) !!!
 Viisi viikkoa ilman pakollisia herätyskellon kanssa ylösnousuja - voi ihanuus!!! Minun rytmiin kun käy mieluummin yökukkumiset ja aamusta voisin sitten ottaa unta ihan pidemmän kaavan mukaan.  Kohtapa sitä voikin sitten heittää arkirytmin romukoppaan.

 Tänään tuli myös virallinen tieto, että meidän perheessä on nyt ope :)

Seitsemäntoista peräkkäistä vuotta on tyttö "taapertanut" koulutietään ekaluokkalaisesta yliopisto-opiskelijaksi ja nyt on maisterin paperit urakoitu.

"Taaperrus" koulutiellä kyllä jatkuu elokuussa, mutta nyt sitten siitä saa jatkossa palkkaakin :)

Kyllä äitinä sydänalassa käy lämmin hykerrys, kun huomaa, että palapeli pala palalta nivoutuu yksiin ja elämä jälkikasvulla loksahtelee kohdilleen. 


Oikein hyvää juhannuksen aikaa teillekin! Nautitaan keskikesän juhlasta - rentoutuen ja varovasti.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Joskus kestää luvattoman kauan

Ei heilu sukkapuikot eikä virkkukoukku ja aiemmin neulottujen sukkien lankojen päättelykin taisi kestää melkein kuukauden.

 Olohuoneen neulontanurkkauksessani nuo parit näkösällä törötti 
- ihan periaatteen vuoksi en niitä neulelaatikkoon piilottanut,
 jotta tulisi homma tehtyä loppuun. 

Nyt on sitten langat siistitty 
ja sukat saivat siirtyä valmiiden neuleiden laatikkoon 
odottelemaan syksyilmoja.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Vinkkejä otetaan vastaan...



 
Rasittavuuden huiput nuo meidän vatukkojen "kehikot"!!! 
Mies on näprännyt vuosien myötä ties minkälaista tukea vadelmille ja aina on lopputulos sama: varret rehottaa kesän mittaan hujan hajan levällään joka suuntaan. 
Vadelmat ei pääse kypsymään, oksat katkeilee jne.



Antakaa ystävät hyvät vinkkejä, neuvoja ja ohjeita, kuinka nuo vatut saa pysymään pystyssä :)
Ärsyttää ihan tämä joka kesäinen temppuilu ja eikä tuo tunnu mieskään pahemmin innostuvan minun naputuksesta ja ainaisista korjauspyynnöistä.



Pinkit värit avautunut tänään pihan laitamille. 
Tuoksuvatukan ensimmäiset kukat näyttäytyy, 
samoin kuin Hansaruusu alkaa availla kukkiaan.

 Älyttömän hitaasti on kasvanut nuo ruusut: viisi Hansaa on istutettu  avojuuritaimina kesällä 2010 ja eivät vieläkään kummoisia ole.
 Noin 40 cm ja ei nyt lainkaan vielä pensasmaisia.
 Olisi kannattanut varmaan ostaa ihan paakkutaimina,
 mutta myöhäistä enää tässä vaiheessa mukista.

  Lauantai alkaa olla hyvällä mallillaan. Saunaan pökköä pesään ja ja kohta liraus olutta löylyveteen, niin saa saunaan ihanan "leivän hajun". 

Saunan päälle yksi sipsaus siideriä ja josko tänä iltana saisi lopulta pääteltyä monta viikkoa sitten valmistuneiden villasukkien langanpätkät. 

Ei ole viime viikkoina sen enempää puikot kuin koukkukaan täällä heilunut.
                                                           
                                                Nautinnollista 
                                                      lauantaiehtoota teillekin :)

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pari viikkoa edelliskesää aiemmin







Pikavilkaisu vuoden takaisiin *Klik* kuviin kertoo, 
että näiden kuvien perennat olivat vuosi sitten kesäkuun lopulla kukintavuorossa. Joten pari viikkoa ollaan nyt aikataulussa edellä.
Vuodet eivät ole veljeksiä ;)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Uusi tuttavuus: Saippuahiput

 

 Osallistuin Bikken pilttuu-blogin arpajaisiin ja onnetar suosi minua :)

Pääsen tutustumaan minulle täysin tuntemattomaan asiaan: saippuahippuihin.

Huumaava tuoksu pelmahtaa nenukkiin purkkia aukaistaessa ja hipulla pesun jälkeen ihoon jää hento, fiini häivähdus :)

Kaunis kiitos Bikke!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kortteja sankareille

 



Kesäaika on yhtä juhlien aikaa :)

Entiset askartelutarvikkeet onkin aika lopuilleen hyödynnetty, joten tänään kaupunkireissulla täydentelin varastoja. Nyt on taas tarpeen tullen mistä alkaa muistamisia askarrella. 

Viikon sisään on jo neljälle kortille tarvetta, niinpä ennen tykötarpeitten jemmaan laittoa keittiön pöydän äärellä syntyi kahdelle syntymäpäiväsankarille ja kahdelle rippilapselle kortit.



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Pihakierros työpäivän jälkeen

Angervot tontin rajalla kukkivat. Kukkia on vähemmän kuin muina kesinä. Vadelmat tuettu.
Akileijat  aloittelevat myös kukintaansa.

Mansikkamaan päädyssä Kuunliljat ovat hurahtaneet pehkoiksi.
Syreenit hurmaavat värillään ja ihanalla tuoksullaan.

....Tai sitten eivät! Talvi teki tälle tepposen :(
 Karjalan ruusu kasvaa istuttamatta ja hoitamatta.
Karjalanruusu

Tuoksuvatukkakin on jo nupuillaan.

Raparperiviidakko valtoimenaan :)

Lumipalloheisi on täynnä palleroita ja toistaiseksi se on saanut olla rauhassa tuholaisilta.

Tontin rajalla olevan Angervon kukasta lähikuva. Pitäisikin aina malttaa katsoa kaikesta pieniä yksityiskohtiakin, niin moni aisi näyttäisi ihan erinäköiseltä.
Aitan eteen piti ostaa vielä Lumihiutaleamppelit :)
Ruusuliisat on tuuhettuneet jo nätisti vanhaan pataan.


Kiikun luona kukkapankissä on aina kesäkuussa vihreä hetki, kun esikot, narsissit jne. ovat kukkineet, mutta Liljat, nauhukset yms. odottelevat vielä vuoroaan. Pitäisiköhän jokunen kesäkukka - samettiruusu tms. tuikata joihinkin väleihin??