Lukijat

torstai 17. syyskuuta 2015

Luotolainen



Pikkuisen illassaan kohti määränpäätä.

Välillä oli neulomatonkin jakso ja sit neuloin yhdet junasukat välillä.  


Nyt taas innolla koetan edistää luotolaista.
Eilen illalla neulomisen siirtyi suljetusta neulonnasta tasoneulontaan, kun työ eteni kainaloihin. 

Lanka on aivan ihanaa neulottavaa: Schachenmayrin Extrafine 120 merinovillaa. 
7. kerä menossa. Jää varmaan keriä yli tarpeen: ei paitaan voi enää kymmentä kerää mennä. Täytynee ostaa sit lisää lankaa ja tehdä miehelle samanlainen :) 

- no, totuuden nimissä, aika näyttää. Josko nyt ensin tämän saisi valmiiksi...



Junasukat on neulottu vuosia sitten myynnissä olleista raitawooleista "räsymatto"-ajatuksella.
 Pikku-töpöttimet ovat jo matkanneet muualle.


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Mikä hedelmäpuu?

 Auttakaas muistamatonta ja tietämätöntä!
Puolenkymmentä vuotta sitten
 sain tutun tutun tutulta muutaman "piiskan". 

Jotain puun taimia....

Tänä kesänä kaksi niistä teki muutaman valkoisen kukan ja nyt huomasin, että tilalle on tullut hedelmiä. Yksitellen hedelmät kasvavatja jotenkin tuntuvat isommilta mitä esim. kaupan kirsikat.




Väriä nuo hedelmät eivät ole saaneet ainakaan vielä yhtään, 
joten en värin perusteella osaa veikata,mitä pihassamme kasvaa ;)
Luumu,kriikuna, kirsikka..... mikä??

Toisekseen,kun ovat vielä täysin raakoja,niin tokkopa ennättävät kypsyäkään ennen pakkasia....

Tikkuripaita on aavistuksen edistynyt. Nyt 5. kerä seitsemästätoista menossa. Väsyttää vaan niin armottomasti iltaisin, ettei oikein puikot jaksa heilua.