Lukijat

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kuusinkertainen helpotuksen huokaus

Nyt ainakin osittain helpotti.
Mieltä on painanut oma saamattomuus aloittaa ikkunoiden pesu - rumba.
Tänään lopulta tormistauduin ja nyt on sitten koko huushollin kaikki ikkunat pesty. Siihenpähän tämä sunnuntaipäivä hupenikin.

Tympäisee aina se aloitus, kun meillä on älyttömän hankalat aukaisusysteemit noissa ruuduissa: eri avaimella avataan itse ikkunat ja sitten on vielä toisen näköinen avain, jolla välilasit aukeaa. 
Välilaseja täytyy näprätä avaimen kanssa kahteen eri asentoon, että saa kaikki pinnat pestyä. 
Joka lasissa on siis kuusi pestävää pintaa. 
Ikkunapesurista on kyllä oiva apuhommassa. Paljon kuivemmin ja siistimmin saa pesun tehtyä ja kun vaan huolehtii, että pesurin lastan vetäisee puhtaaksi ja kuivaksi joka imun jälkeen. Tulee kirkkaat ja raidattomat ikkunat.

Oma operaationsa on meidän kodissa myös verhojen kanssa operointi: verhokiskoilla on älyttömän ahdas väli tuolla verholaudan ja seinän väleissä. 
Tietyssä kohtaa saa näprättyä verhot pois ja paikoilleen. 

Oikea suunnittelun kukkanen ollut aikoinaan!!!!

*PIIP-homma*, mutta onpahan nyt tehty ja auringon on lupa paistatella puhtaista laseista sisään :)

Lisämausteen hommaan tuo vielä portaikon ikkunan pesu. Siihen tarvitaankin sitten tämmöisellä korkeanpaikan kammoisella miehen apua. Portaikkoon täytyy raahata puuvarastosta sellainen puukehikko ja paksu vanerilevy, jotka viritellään porrasaukkoon. Siltä käsin mies sitten keikkuu portaikossa ja pesee sen hankalan ikkuna. Ilman häntä jäisi tuo ikkuna pesemättä.

Alkava viikko onkin kovin iltamenopainotteinen.
 Maanantai- ja tiistai-illat menee työpaikan jutuissa ja sitten torstaina on kuopuksen kevätjuhla koulussa. Toiseksi viimeinen alakoulun kevätjuhla meidän perheen osalta. 

Aurinkoista alkavaa viikkoa, nautitaan kevään etenemisestä :) 
Lämpimästi Tervetuloa ritva lukijakaartiin :) 

torstai 16. toukokuuta 2013

Vihreä valloittaa tonttia pikkuhiljaa


 


Äitienpäivän jälkeen on kelit lämmenneet ja ruskeanharmaa möhötys alkaa antaa tilaa vihreydelle ja väreille.

Blogeissa on monella kuvia kevään etenemisestä ja niistä huomaa selvästi sen, että asumme pitkässä maassa: niin eri vaiheessa kasvukausi on parhaillaan.

Itsestäni luonto- ja pihakuvia on kiva seurata - ihan kuin kävisi pienellä katselmusmatkalla eri puolilla Suomea blogiystävien pihoilla, mökeillä ja lenkkeilymaastoissa.

Tervetuloa katselmukselle tällä tavoin minun pihaani :)

 


 



               



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Lankashoppilua

Älyttömän hyvä syy oli testata ensimmäisen kerran Tapion kaupan nettipalvelua, kun on toukokuun  Dropsin talvilangat -35% tarjouksessa  ...... olihan vaikka?

Täytyy todeta, että palvelu oli nopeaa ja sujui kaikin puoli mallikelpoisesti. Luulisin, että lähtee joskus toistekin sinne tilaus, kunhan puutteita ilmenee. Äkikseltään voisi veikkailla, että noin 30kg:n lankamäärälläni ei pahemmin puutteita olisi, mutta kyllä niitä vaan aina ilmenee.
 Ja nyt sitten puute oli: pojan torkkupeittoprojektista puuttui "yhdistävä väri": kaikkiin neliöihin tulee samalla värillä uloin kerros ja sillä samalla sitten yhdistän kappaleet. Oikeastaan väri ei ole kyllä lainkaan pojan toiveväriä. 
Olisi pitänyt olla oranssi.
Hänen toiveestaan peittoa kuitenkin olohuoneeseen telkkarin katsomisöllöttelyyn olen tekemässä, joten sikäli peiton tekeminen on  hänen peittoprojekti.
 Violetti kyllä tulee peittoon sen takia, kun se sointuu olohuoneen värimaailmaan. Sovittu on, että "ihan ikioma" torkkupeitto syntyy sitten hänelle siinä vaiheessa, kun joskus on kotoamuuttaminen ajankohtaista ..... ja siihen on kaikin puolin onneksi vielä monta monituista vuotta.

Novitan PuroBatikeillekin on jo pikkuruinen suunnitelma, mutta eri asia sitten on, missä vaiheessa lanka ennättää koukulle..... 


"Näkeeköhän kukaan, jos käyn vähän hörpyllä?"


Kyllä voikin muuten olla pienen pienen piha-altaan likainen vesi hyvälle! Allasta ei ole vielä sulamisvesistä ja uponneista syksyn lehdistä puhdistettu ja voi juku, miten se vesi onkin hyvälle.

 


Niin hyvää, ettei sanotuksi saa !!!



perjantai 10. toukokuuta 2013

Yks kakkaa, kaks kakkaa



Pari viikkoa sitten ihmettelin, kun Kliiviani näytti puskevan valkoista kukkaa vaikka aina ennen ne ovat olleet oransseja.
 Sekametelisoppa kukkatertusta loppujen lopuksi sitten tulikin: kutakuinkin puolet kukista on ollut valkoisia ja puolet oransseja.


Meidän perheessä harvoin käydään pariskuntana kauppaostoksilla.
 Kumpainenkin hoitaa ajallaan omat ostoksensa ja ruokakaupassa käy se, kumman aikatauluun se paremmin natsaa.
Lannoite- ja kukkalaatikoihin tulevat mullat käydään kuitenkin selkäni onneksi porukalla hakemassa. 
Minä käskytän ja mies toimii kuormausjuhtana.
Tänään sitten ne haettiin sekä kottikärryyn uusi rengas. 

Nyt soisi ilmojen lämpiävän, että huvittaisi pihahommissa puurtaa. 
Tänäänkin tuntuu, että pipo ja kämmekkäät on asianmukaisin varustus ulkoiluun.
Hidastakin hitaammin on kevät edennyt: 
kukkapenkitkin ovat melkein mustalla mullalla, pikkuisen jotain elonmerkkejä pilkahtaa siellä täällä.

Mutta vielä se tästä vihreäksi muuttuu....

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Täällä ollaan

..... vaikka hiljaiseloa onkin blogissani ollut. Aika vähissä on viime aikoina ollut teidänkään blogeissa piipahteluni.

Laiskottaa ja väsyttää.
Jotenkin en ole saanut yhtikäs mitään aikaiseksi työpäivien jälkeen.

Edellisen postauksen listasta tuli tänä iltana leviteltyä peräkärrillinen multaa pensaille. Sitä pitää hakea vielä toinen satsi. Tai oikeastaam mies ja tytär levitti pääasiallisesti multakuorman ja minä kitkin sillä aikaa penkit ja pensaiden alustat. Selkä on temppuillut jonkin verran viime päivinä ja kieltämättä ei tainnut kyyristely tehdä nyt ainakaan hyvää toipumiselle. vaikka aika paljon jo yritin tehdä siistimishommaa ihan rehellisesti polvillaan nurmikolla ollen.

Tarpeeseen tuli tähän mutkaan neljän päivän vapaa.
Huilia ja kevätpuuhia sen verran mitä huvittaa ja säät sallii.

Ja taidan laittaa Tapion kauppaan tilauksen torkkupeittoa varten. Reunakierroksiin ja yhdistämiseen ei löydy jemmavarastoistani riittävästi jotakin samaa väriä pinnan rauhoittamiseksi.
 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Muistilista kevätpuuhiin


Ihan vaan itselle muistiin tulevia vuosia varten....
 Nyt on piha haravoitu kaikkialta muualta paitsi  kadun varresta ojan penkereeltä. Ojan pohjalla on vielä lunta. 

Vuoroaan odottelee vielä:

* pihakalusteiden ja kiikun öljyäminen ja paikoilleen kantaminen *oleskelulaatoitusten siivoaminen  
*isojen ruukkujen pesu kesäkukkien istuttamista odotellessa 
 *nurmikon, pensaiden ja kukkapenkkien lannoittaminen
*marjapensaisiin ja vatuille pitää uusia kehikoita
*aitan siivous
*ikkunoiden pesu ja verhojen vaihtaminen 


 Ai juu, ja tänä keväänä oli puhe hakea iso peräkärrillinen kompostoitunutta multaa jäteaseman myyntipisteestä pensaiden alle lisättäväksi. 

Ja minä kun vielä äsken kuvittelin, että olen mukamas keväthommelit tehnyt ;)

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Pihahuoltoa talven jäljiltä



 Hiljaa hyvä tulee.
Ei vielä ihan joka paikkaan ollut haravalla asiaa, mutta aika paljon ennätin saada iltapäivässä aikaan. Tontin alaosa on siistitty:
Mansikkamaalta on putsattu kuivat lehdet ja raparperialue siistitty. Kunhan oksia ennätetään silppurin läpi ajaa, niin raparperien välit saavat "poluikseen" sitä silppua.



 Muutama laattakivi ajaa portaiden asemaa rinteessä. Siitä on helppo pujahtaa koiran kanssa metsälenkille kunnan metsiin. 

Kovin on vielä ruskehtavanharmaata, mutta äkkiähän se luonto nyt tässä vaiheessa komistuu....



 Onpa Kultapallojen kehikko kallellaan. Täytyykin huomenna oikaista. Huomenna napasutan varmaan myös Hanhikit mataliksi tuosta kehikon takaa: olivat kamalan ränsistyneen näköisiä.




  Sinivuokot aloittelevat
 kukintaansa meilläkin. 

Monessa blogissa on noita jo saanut ihastella huomattavasti aikaisemminkin.


 Polttopuuta hurahtaa puu/vesikeskuslämmitteisessä talossa kiitettävästi. Pari uutta halkotornia on jo takapihalle noussut tyhjentyneiden tilalle.
Halkohommaa riittää ympäri vuoden, mutta se kuuluu meidän elämään.

Kukkapenkit siistin, mutta keskipiha jäi vielä odottamaan haravointia.Ei ollut vielä tarpeeksi kuiva, enkä tuota toisaalta olisi enää jaksanutkaan. Reilunkokoisen puhjenneen rakkulan sain palkaksi pihahommista sekä kuumottavat posket: ei siinä mitään. Mukavaa puuhaa oli! 
Kohtahan sitä tapahtuu pihamaalla päivittäin kasvunpyrähdyksiä. Minun tapoihin kuuluukin, että kun työpäivä on ohi ja tulen kotiin, niin ensimmäiseksi pitää tehdä pihakierros ja käydä katsastamassa mitä muutoksia on edelliseen päivään verrattuna kukkapenkeissä ja-ruukuissa tapahtunut :)

Blogipäivityksetkin luultavammin vaihtuvat kesän ajaksi enemmän kasvun ihmeitä  ihastelemaan, mutta aina sitä jotain käsitöitäkin valmistunee.

Kevättä kukkapurkeissa .... tai sitten ei

Uusia lukijoita on sivuilleni kirjautunut kolme :). 
Kiva, kun olette liittyneet lukijakaartiin.
 Tervetuloa!



 Kliiviaani mielenkiinnolla seuraan: 
Kukkaa pukkaa ihan erivärisenä kuin aiemmin.


Joka kerta aiemmin on kasvanut lehtien lomasta  kukintorypäs oranssein kukin. Nopsaan sitten kukat kohoavat ylemmäs kukkavarren kasvaessa, mutta nyt siis näyttää nousevan valkoiset kukat.

Katsotaan mitä tuleman pitää :)

Mitähän tuolle entiselle kukkavanalle muuten pitäisi aina tehdä? Antaa vaan olla vaiko napsaista pois?





 

Viime syksynä otin kesäkukiksi ostetut Maljaköynökset sisähoitoon talveksi - ihan koemielellä, kun noita voi kasvattaa sisäkasveinakin  - kaksi pienempää ei selvinnyt, mutta suurin sinnitteli läpi pimeän kauden, joskin alaosa "kaljuuntui". Nyt sitten tuo sisupussi sitten on alkanut tehdä uutta vartta ja lehtiä. 
Toivottavasti tuuhettuu alhaaltakin.


Tytär on ostanut kolmena vuotena peräkkäin jotain "yllätyskasvatettavaa" minulle synttärilahjaksi. Tytär äitinsä tuntee: tosi kiva seurata kasvua ja odotella mitä tuleman pitää :) Kiitos Mimi <3

 Tämän vuotisen tunnistinkin: Sain Joriinin mukulan, joskin väri on vielä arvoitus. Olisiko pinkki, violetti tai oranssi?
Taisin kyllä laittaa mukulan multaan liian aikaisin, kun parissa viikossa on mullasta kehkeytynyt jo näin iso taimi. Pelkona, että sisätiloissa ennättää kasvaa liian pitkäksi ja höntelöksi ennen ulos istuttamista.

Mieli saada pihamaallekin jotain elonmerkkejä, on nyt otettava itseään niskasta kiinni ja vedettävä rönttävehkeet ja kumpparit päälle. Pihan rapsutus ynnä muut pihahommelit on vielä aloittamatta. 
Monena vuonna tähän aikaan on jo piha siistitty, mutta nyt on ollut nurmikko liian märkä noihin touhuihin.

 Eli hihat heilumaan ja pihahommiin ......



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ruuvit löysällä

Uskottava se on, että ruuvit on löysällä.....


Vastottain oli vahvuuksilla olevista aurinkolaseista ruuvi irronnut silmälasikoteloon: siellä puhdistusliinan päällä kantta aukaistaessa köllötteli rinta rinnan lasit, yksi irrallinen sanka ja pienen pieni ruuvi.
Nyt sitten heitin silmälasit lipaston päälle siksi aikaa, että tuikkaan allergiatipat silmiin ja kas kummaa: lipaston päältä löytyi ihan edellisen kaltainen yhdistelmä  levällään.

Enkähän minä näe edes itse sitä ruuvia kiinnittää. Poitsu on tulossa tänään hakemaan moottoripyöränsä talvisäilytyksestä, joten toivottavasti hän näkee nuoremmilla silmillään ruuvin pyöritellä kiinni.

Meikäläinen on joutunut käyttämään silmälaseja jo noin kolkyt vuotta ja nyt vasta ensimmäiset kerrat noiden ruuvien kanssa ongelmia ..... ja vielä tuplana lyhyellä aikavälillä.





Lankakauppa Kerästä tilasin naisten - ja miestensukkien pingotukseen Succaplokit. 

Ei ehkä SeiskaVeikan paksuisissa langoissa pääse pingotin oikeuksiinsa, mutta ohuista langoista neuloessa kuviot varmaan aukeaa hyvin.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Hammaspeikoille kyytiä

 Wau, mikä viikonlopun aloitus!

Tuumat ja tuokiot - blogissa oli taannoin Fazerin sponssaamat arpajaiset ja olin yksi onnellisista onnettaren suosimista. 
Huippukiva voitto tuli postitädin mukana tänään kotiovelle toimitettuna: nyt saa hammaspeikot sekä herkkua että karkotetta.

                                                            Lutukaista viikonloppua :) !!!