Lukijat

torstai 23. toukokuuta 2013

Kesän ensimmäinen ruohonleikkaus hoideltu

 Tämän illan osuus pihahommissa suoritettu:
Nyt on kaksi peräkärryllistä kompostimultaa levitetty lisukkeeksi ja uutta potkua antamaan pihan istutuksille sekä leikattu nurmikko ensimmäisen kerran tänä kesänä. Vielä löytyy talven jäljiltä laikukkaita kohti, mutta eiköhän nurmikko kaunistune kesän edetessä.

Sadetta ei ole näillä kulmilla nyt ollutkaan, joten laitetaan tilaukseen  sellaista, mutta mieluummin yöaikaan. Ja ilmatkin voisi hieman lämmetä, että saisi lopulta fllecetakin heittää naulakon perukoille.




 Vesiallas odottelee puhdistusta edelleen ja kiikun katos ja istuinpehmusteet ovat vielä talviteloilla. 
Ei ole viileys ja tuuliset kelit houkutelleet niitä laittamaan paikoilleen.


Viikko ollut aika työntäyteinen, joten viikonlopun häämöttäminen vielä yhden työpäivän jälkeen tuntuu tosi kivalta.
Jospa saisi sitten vaikka univelat kuitattua pois....

                                                                          
                                                                        Ihanaista viikonloppua !

7 kommenttia:

  1. Sinulla onkin lääniä. Kaunis järvimaisemakin ilonasi. Mukavia keväänrippeitä ja kesäisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvimaisema oli välillä käytännössä piilossa, kun kunnan puusto oli kasvanut jo niin korkeaksi.
      Sitten tuli aika, jolloin pururadan reittiä muutettiin ja sen takia tehtiin puitten kaatoa: näkymä järvelle avautui.
      Nyt alkaa sitten yksityisten rantatonttien puut olla jo sen mittaisia, että näkymä alkaa taas pienentyä. H A R M I :(
      Hyvää kesää sinullekin!

      Poista
  2. Kaunis ja viihtyisän näköinen piha. Miekii haluaisin järven tuohon meidän salaojapellon paikalle:):).
    Täällä on ollut kyllä todella lämmintä, ihan on shortseissa ja topissa tarennut pihapuuhia tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun olisi vielä oma ranta, mihin pääsisi pulahtamaan ja saisi vedettyä kukille vettä. En laskutettavan vesimittarin kautta ihan hirmuisesti raski löträtä pihamaalle vettä.

      Poista
  3. Meillä nuoriso on onneksi innostunut leikkaamaan ruohoa - siinähän saa ajaa koneella ;)

    Sinulla on oikein kaunis piha.

    VastaaPoista
  4. Kaunis pihapiiri.Täällä on satanut 3 päivää ei ole pihatöihin päässyt.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivasti vettä ja sitten lämpöä, niin luonto herää täyteen loistoonsa yhdessä hurauksessa.

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)