Lukijat

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kuusinkertainen helpotuksen huokaus

Nyt ainakin osittain helpotti.
Mieltä on painanut oma saamattomuus aloittaa ikkunoiden pesu - rumba.
Tänään lopulta tormistauduin ja nyt on sitten koko huushollin kaikki ikkunat pesty. Siihenpähän tämä sunnuntaipäivä hupenikin.

Tympäisee aina se aloitus, kun meillä on älyttömän hankalat aukaisusysteemit noissa ruuduissa: eri avaimella avataan itse ikkunat ja sitten on vielä toisen näköinen avain, jolla välilasit aukeaa. 
Välilaseja täytyy näprätä avaimen kanssa kahteen eri asentoon, että saa kaikki pinnat pestyä. 
Joka lasissa on siis kuusi pestävää pintaa. 
Ikkunapesurista on kyllä oiva apuhommassa. Paljon kuivemmin ja siistimmin saa pesun tehtyä ja kun vaan huolehtii, että pesurin lastan vetäisee puhtaaksi ja kuivaksi joka imun jälkeen. Tulee kirkkaat ja raidattomat ikkunat.

Oma operaationsa on meidän kodissa myös verhojen kanssa operointi: verhokiskoilla on älyttömän ahdas väli tuolla verholaudan ja seinän väleissä. 
Tietyssä kohtaa saa näprättyä verhot pois ja paikoilleen. 

Oikea suunnittelun kukkanen ollut aikoinaan!!!!

*PIIP-homma*, mutta onpahan nyt tehty ja auringon on lupa paistatella puhtaista laseista sisään :)

Lisämausteen hommaan tuo vielä portaikon ikkunan pesu. Siihen tarvitaankin sitten tämmöisellä korkeanpaikan kammoisella miehen apua. Portaikkoon täytyy raahata puuvarastosta sellainen puukehikko ja paksu vanerilevy, jotka viritellään porrasaukkoon. Siltä käsin mies sitten keikkuu portaikossa ja pesee sen hankalan ikkuna. Ilman häntä jäisi tuo ikkuna pesemättä.

Alkava viikko onkin kovin iltamenopainotteinen.
 Maanantai- ja tiistai-illat menee työpaikan jutuissa ja sitten torstaina on kuopuksen kevätjuhla koulussa. Toiseksi viimeinen alakoulun kevätjuhla meidän perheen osalta. 

Aurinkoista alkavaa viikkoa, nautitaan kevään etenemisestä :) 
Lämpimästi Tervetuloa ritva lukijakaartiin :) 

3 kommenttia:

  1. Mutta ajttele, nyt se on tehty !!
    Saat nauttia kättesi töistä ja katsella kaunista kirkasta maisemaa :)

    Mukavaa viikkoa Aikku ♥

    VastaaPoista
  2. Eipä ole lempipuuhaa täälläkään tuo ikkunoitten pesu tai verhojen vaihto. Yhtä hankalasti on verhokiskot asennettu. Selvästikkin mies-henkilön suunnittelemaa, ei ole ajateltu käytännöllisyyttä =) Vaan nythän nuo hommat on sinulla tehtynä pitkäksi aikaa, minulla vielä edessä päin.

    VastaaPoista
  3. No nythän sekin on tehty.Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)