Lukijat

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Pihahuoltoa talven jäljiltä



 Hiljaa hyvä tulee.
Ei vielä ihan joka paikkaan ollut haravalla asiaa, mutta aika paljon ennätin saada iltapäivässä aikaan. Tontin alaosa on siistitty:
Mansikkamaalta on putsattu kuivat lehdet ja raparperialue siistitty. Kunhan oksia ennätetään silppurin läpi ajaa, niin raparperien välit saavat "poluikseen" sitä silppua.



 Muutama laattakivi ajaa portaiden asemaa rinteessä. Siitä on helppo pujahtaa koiran kanssa metsälenkille kunnan metsiin. 

Kovin on vielä ruskehtavanharmaata, mutta äkkiähän se luonto nyt tässä vaiheessa komistuu....



 Onpa Kultapallojen kehikko kallellaan. Täytyykin huomenna oikaista. Huomenna napasutan varmaan myös Hanhikit mataliksi tuosta kehikon takaa: olivat kamalan ränsistyneen näköisiä.




  Sinivuokot aloittelevat
 kukintaansa meilläkin. 

Monessa blogissa on noita jo saanut ihastella huomattavasti aikaisemminkin.


 Polttopuuta hurahtaa puu/vesikeskuslämmitteisessä talossa kiitettävästi. Pari uutta halkotornia on jo takapihalle noussut tyhjentyneiden tilalle.
Halkohommaa riittää ympäri vuoden, mutta se kuuluu meidän elämään.

Kukkapenkit siistin, mutta keskipiha jäi vielä odottamaan haravointia.Ei ollut vielä tarpeeksi kuiva, enkä tuota toisaalta olisi enää jaksanutkaan. Reilunkokoisen puhjenneen rakkulan sain palkaksi pihahommista sekä kuumottavat posket: ei siinä mitään. Mukavaa puuhaa oli! 
Kohtahan sitä tapahtuu pihamaalla päivittäin kasvunpyrähdyksiä. Minun tapoihin kuuluukin, että kun työpäivä on ohi ja tulen kotiin, niin ensimmäiseksi pitää tehdä pihakierros ja käydä katsastamassa mitä muutoksia on edelliseen päivään verrattuna kukkapenkeissä ja-ruukuissa tapahtunut :)

Blogipäivityksetkin luultavammin vaihtuvat kesän ajaksi enemmän kasvun ihmeitä  ihastelemaan, mutta aina sitä jotain käsitöitäkin valmistunee.

4 kommenttia:

  1. Ruskehtavaa on vielä maassa, mutta kohta on heleän vihreää. Meillä on ollut pari päivää kylmän koleaa ja sateista, kukatkin kaikki pysyneet ihan supussa. Saisi se jo lämmitä kunnolkla.

    VastaaPoista
  2. Meillä ei vielä ole asiaa haravointihommiin, mutta kukkapenkkejä olen vähän kunnostellut. Ei kyllä oikein motivoi, kun kauriit ovat taas syöneet osan kukista. Tänä keväänä se aita rakennetaan!!!

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kevät suunnitelmat hyvin hallussa. Ja pian alkaakin vihertää.
    ps. Ihan varmasti nautin , aurinko alkoi juuri paistaa :)

    VastaaPoista
  4. Sinulla näkyy jo raparperi! Omaani en ole vielä käynyt katsomassa. Meilläkin suunniteltiin jos ollaan vappuna kotona, niin tehtäisiin vähän pihahommia. Kyllä se vahvasti näyttää keväältä:))
    Kysyit riittäkö yksi kerä lankaa satulanpääliseen. Minulla riitti, mutta satulani on aika kapea. Jos on sellainen leveä vanhanajan satula enpä tiedä. Täytyy tehdä enemmän reuna kerroksia.
    Mukavaa sunnuntai ehtoota:))

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)