Lukijat

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Uusi apulainen

Olipa kiva lauantaiaamuherätys: Mieheni mun, joka aamuisin tykkää herätä ennen kukon laulua ;), oli kokeeksi käynyt lähimetsästä muutaman litran raapaisemassa mustikoita aamupalapöytään ja osan pakastamista varten. Tosi hyvälle maistuivatkin, mutta hieman olisi vielä vara sadon kypsyä lisää ennen varsinaista keräysruljanssia.

En silti narise: oli tosi mukava yllätys <3.







 Jo muutaman kesän ajan olemme pohtineet päältäajettavan hankkimista ja nyt sitten tempaistiin:

 "Härräpyrrä on pääsemässä ensimmäistä kertaa ruohon syöntiin" mummilan mailla...







 Tänä kesänä olemme muutenkin olleet aiempia kesiä uutterampia pihapiirin huoltajia "Liprussa" :). 
Kivalta näyttääkin aina hommien jälkeen siisti nurmikko ja nyt se ei enää leikkauksen jälkeen olekaan ruskeahko, kun on saanut osakseen tasatahtisempaa leikkausta.

Kone on helppokäyttöinen ja leikkuuaika isolla alueella lyheni näköjään tosi monin kertaisesti :). Homma kävi kuin lasten leikki!!!
Yksi lieveilmiö kuitenkin yllättäen tuli: minä joka olen oikein yliherkkä esim. huvipuistojen yms. laitteille, sain huonon olon itselleni traktorihommista! Sen verran kyyti on täryyttävää ja täytyy tehdä kieputuksia, että puskan juuria täytyi lopuksi hieman tarkemmin tutkailla, eikä suinkaan leikkuujälkiä tarkistaakseni..... 
Tuskin tällä "tautidiagnoosilla" vapautusta hommista tulee, joten varmaan lisäkertojen siedätys auttanee ;)

Käsipelissä homma olisikin jäänyt ihan keskeneräiseksi, kun vaihteeksi iski kovan sadekuuron, just kun saatiin hommat tehtyä. On Naisten viikko, joten sataa,       - joo joo -     mutta taitaa koko tämä kesä olla yhtä Naisten viikkoa :(.

Säätiedotuksen mukaan huomenna (tai siis tänään, kun vrk on jo vaihtunut sunnuntaiksi) ei pitäisi sataa, mutta sitten taas jokapäivälle loppukuuksi on sadetta ennustettu.

2 kommenttia:

  1. Kyllä mustikat olisivat kelvanneet meidänkin aikaiseen aamupalapöytään, minulle ja todella aikaiselle juniorille. Muut vielä nukkuvat.

    "Matkapahoinvointi" osaa kyllä yllättää. Meillä Nintendo Wiin autopeli teki saman minulle (enpä olisi uskonut!), mutta siihen kerrankin auttoi siedätyshoito. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^ Vielä muutaman hetken voin nauttia lomalaisen rytmistä, mutta pikkuhiljaa on tässä rytmiä kännettävä aikaisiin herätyksiin. Arki alkaa.
      Huvipuistot sekä tavan leikkipuistotkin kiikkuineen ja karuselleineen, auton takapenkillä matkustaminen, välkkyvät tietsikkapelit -huh huh - tuossapa jo muutama heikotuksen aihe meikäläiselle ;(

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)