Lukijat

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tonttupajassa tapahtuu

 Eskarin ilttisryhmässä on tällä kaudella porukka, joka tykkää askarrella
 - niin tytöt kuin pojatkin :). 
Onkin mukava kehitellä puuhaa iltapäiviksi, kun innokkaita askartelijoita hyörii innoissaan ympärillä :) . 
Mallit ovat hiiritonttuja lukuunottamatta "oman tuotannon" kyhäelmiä ajatuksella, että esimerkkiä katsomalla lapsi itse pystyy työstämään askartelunsa ilman mahdotonta aikuisen avustamista ja opastamista.
Kuusen ja yhden tontun sijoittaminen ikkunaväliin antaa aika hauskan kolmiulotteisen vaikutelman.

 
Niinpä viime viikolla polkaistiin käyntiin jouluaiheiset askartelut  ihan urakalla:


  Pyöreitä, yksinkertaisia muotoja. Jokainen tonttupallero on niin oman näköisensä :)




 










 Puun takaa 
kurkkaava kettu taitteelta työstettynä antaa sekin kolmiuloitteisuutta. Pöllöt sai alkuinspiraationsa jossain nähdystä pehmolelusta.
 Puunrunkona vanhaa tapettia.

 Hyllykön päälle on muotoutumassa tonttukylä, jossa mm.  tonttutyttö Rosmariini Mausteinen perheineen asustelee. 
Rosmariinin seikkailusta lueskelemme aamun joulukalenterituokiolla....

Silkkipaperirevontulet näyttää pimeällä kauniilta pihalta katsottaessa :)



 

 Tuoksuttomat hyasintit :)
 

 Hyasinttien päällä katosta lentelee Suomen Itsenäisyyspäivän kunniaksi sinivalkoiset kyyhkyt <3


 Tämän päivän askarteluna tehtiin  Suomen synttärijuhliin ja jouluun yhdistettynä enkelikuoro. 






 Oli ahkerien tonttujen kanssa tänään puhetta, että huominen iltapäivä voitaisiin käyttää ihan leikkimiseen ja lautapeleihin, mutta jo useammasta suusta kuului, että olis kiva huomennakin askarrella jotain jouluun....... 


7 kommenttia:

  1. lasten askartelut ne vaan on jotenkin niin aidoista aidoimpia jouluntuojia. siinä jää mummon olkipukit kirkkaasti kakkoseksi kun lapsi on koulussa tai hoidossa vääntäny enkelin..tai lumiukon..tai vaikka kissankuvan :D

    VastaaPoista
  2. Ompa siellä kovasti askarreltu,kaikki niin kauniita:♥

    VastaaPoista
  3. Kauniita jouluisia askarteluja on siellä askareltu,niin kivoja tonttuja ja muuta kivaa:)

    VastaaPoista
  4. Hurjasti on tulosta tullut, todella huomaa että lapset tykkää askarrella. =)
    Kauniita kaikki, ihan olen kateellinen tuosta kaikesta. Mieluusti oman kodinkin koristais tuolla kaikella ennemmin kuin ostetuilla. =) Tokihan poikien tekemiä jo löytyy mutta ei riittävästi. =)

    VastaaPoista
  5. Ihanat noi silkkipaperityöt. olette kyllä kerenneet tekeään kaikenlaista. Jouluhörhön paras työpaikka on ehdottomasti eskari, päiväkoti tai alakoulun opena oleminen :D

    VastaaPoista
  6. Ihania nuo lasten tekemät koristeet !

    VastaaPoista
  7. Upeaa ja värikästä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)