Lukijat

torstai 30. toukokuuta 2013

Valkoista, vaaleanpunaista ja lilaa

Taisi se kuvankäsittelyohjelman juju kuitenkin jollain tapaa jäädä korvien väliin, kun tämäniltainen kokeilu onnistui tallentumaan.
Kuvakoosteessa otoksia tältä illalta pihamaalta.

Omenapuiden, syreenien ja pihlajien kukat ovat tämän päivän aikana avautuneet.

Omenapuita on seitsemän, mutta näyttää viime vuotiseen tapaan, että kaikkiin puihin ei tule kukkia ..... eikä siten siis omenoitakaan.

Pihlajissa on paljon kukkia: noinkohan omenasato säästyisi pihlajanmarjakoiden hyökkäyksiltä?

Kaksi yksinäistä violettia tulppaania nousi kukkapenkistä. Olisihan noita saanut enemmänkin ilmestyä. On minusta oikein kaunis väri.
 Istutin viime syksynä paljon tulppaanien sipuleita, mutta huonosti nousivat. Lienenkö istuttanut liian syvälle vai "Kiinaan päinköhän" ne tuli maahan tökättyä. 
Omasta mielestäni kyllä laitoin ne ihan oikein....

Raparperia on reilusti!
 Pitäisi oikeastaan laittaa paloja sankko täyteen ja sekaan pari sitruunaa kuorittuina ja viipaloituna. 
Sankko täytetään kylmällä vedellä ja annetaan seistä kylmässä
 pari -kolme päivää. 
Neste siivilöidään, kiehautetaan ja lisätään sokeri.
 Alkukesän janojuoma pulloihin ja pullot kylmään.
 Nautitaan sellaisenaan hellepäivän janojuomaksi :)


ArmiL. : Kiva, kun olet liittynyt blogiini. Tervetuloa :)

12 kommenttia:

  1. Pitäähän sitä pohjois-karjalaa muistella kun sieltä lähtöisin olen Juuasta, Kolin kupeeesta tarkemmin. Kiva blogi sulla, käyhän vastavierailulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Visiitillä kävin ja listallesi itsenikin klikkasin.
      Melkoinen määrä löytyi sieltäkin neulomuksia ja minulle täysin kokeilematon aluevaltaus ..... nimittäin tuo lankojen värjääminen.

      Poista
  2. Kauniita kukkia!
    Tulppaanikatoon on meidän pihalla ainakin syynä, myyrät! Nuo vihulaiset!
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurin pihalla kyllä kasoja näkyi, mutta ei meidän pihalla.
      Voiskos ne olla "uurastaneet" meilläkin, vaikka ei käytäviä ja kasoja näkynyt?

      Poista
  3. Oi jos minäkin osaisin tuon kuvakäsittelyn olisi kivaa,olen viellä niin uusi konen käsitteliä,en osa kaikkia viellä
    Minulla on paljon raparperia täytykiin tehdä raparperijuomaa, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan kiva kesäjuoma. Ei kun vaan pilkontahommiin :)

      Poista
  4. Kyllä nyt kukkii niin ettei muuta ehdikään kuin kasveja ihailla. Ja vähän kitkeä rikkaruohoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo yläkerta hieman antoi kasteluapua, niin vielä rehevämmin kaikki kasvaa ..... ne rikkaruohotkin kyllä valitettavasti.

      Poista
  5. Hienosti osaat tuota ohjelmaa käyttää. Hauska kokoelma kukkia !

    Terveisin onnellinen lomalainen, täältä mökin rauhasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on tuo vihreä, mikä poskistani kuumottaa ;) ??? Ihanaa lomaa Anneli :)!!!!

      Poista
  6. Raparpe rijuoma kuulostaa helpolta ja hauskalta. Kuvat on myös kauniita!

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)