Lukijat

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Lankashoppilua

Älyttömän hyvä syy oli testata ensimmäisen kerran Tapion kaupan nettipalvelua, kun on toukokuun  Dropsin talvilangat -35% tarjouksessa  ...... olihan vaikka?

Täytyy todeta, että palvelu oli nopeaa ja sujui kaikin puoli mallikelpoisesti. Luulisin, että lähtee joskus toistekin sinne tilaus, kunhan puutteita ilmenee. Äkikseltään voisi veikkailla, että noin 30kg:n lankamäärälläni ei pahemmin puutteita olisi, mutta kyllä niitä vaan aina ilmenee.
 Ja nyt sitten puute oli: pojan torkkupeittoprojektista puuttui "yhdistävä väri": kaikkiin neliöihin tulee samalla värillä uloin kerros ja sillä samalla sitten yhdistän kappaleet. Oikeastaan väri ei ole kyllä lainkaan pojan toiveväriä. 
Olisi pitänyt olla oranssi.
Hänen toiveestaan peittoa kuitenkin olohuoneeseen telkkarin katsomisöllöttelyyn olen tekemässä, joten sikäli peiton tekeminen on  hänen peittoprojekti.
 Violetti kyllä tulee peittoon sen takia, kun se sointuu olohuoneen värimaailmaan. Sovittu on, että "ihan ikioma" torkkupeitto syntyy sitten hänelle siinä vaiheessa, kun joskus on kotoamuuttaminen ajankohtaista ..... ja siihen on kaikin puolin onneksi vielä monta monituista vuotta.

Novitan PuroBatikeillekin on jo pikkuruinen suunnitelma, mutta eri asia sitten on, missä vaiheessa lanka ennättää koukulle..... 


"Näkeeköhän kukaan, jos käyn vähän hörpyllä?"


Kyllä voikin muuten olla pienen pienen piha-altaan likainen vesi hyvälle! Allasta ei ole vielä sulamisvesistä ja uponneista syksyn lehdistä puhdistettu ja voi juku, miten se vesi onkin hyvälle.

 


Niin hyvää, ettei sanotuksi saa !!!



20 kommenttia:

  1. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa Tapion kauppaa ja kaikki sujui hienosti. Helppoa kuin heinänteko. Kiva kun siellä on monipuolinen valikoima. Laatikollisen sain inspiroivia lankoja ja tarjoushintaan, tottakai :) Pääsin kokeilemaan uusia tuttavuuksia. On niin lohdullista nähdä näitä toisten lankeemuksia ;)Lankaterveisin Soili

    VastaaPoista
  2. Missäs tuollainen Topåin kauppa on?

    Lätäköissäkin vesi paljon parempaa kuin kotona omassa kupissa. hassuja nuo koirat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauppa sijaitsee Päntäneellä.
      Nettiliike löytyy täältä: http://www.lankatalo.net/index.php

      Poista
  3. Meillä oli koira, joka halusi pihalle juomaan lätäköistä, vaikka kupissa olisi ollut puhdasta vettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on oikeastaan just noin: äärimmässä janossa huolii kupistaan veden, mutta yleensä järvi, lätäköt, tuo pikkuallas, lumihanki jne. ovat niitä janon tyrehdyttäjiä.

      Poista
  4. Tapion kaupalla on nopeat toimitukset ja muutenkin kaikki sujuu mainiosti. Ainahan sitä neuloja lisää lankaa tarvitsee, lankaa ei ole koskaan liikaa;) Pitäisiköhän minunkin laittaa tilaus menemään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu.... kyllä pehmoisia keriä täytyy löytyä ;)

      Poista
  5. torkkupeittoja on kyllä kiva virkata, saa tehdä "omistajansa värisiä"
    Mula kaksikin kesken, vaan nyt pihatyöt häritsee virkkaamista :)
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä olet joka tapauksessa sellainen peittokone, että torkkuvilttejä syntyy kuin hihnalta ;)

      Poista
  6. Onpa kiva piha siinä keinussa sitten on mukava virkkailla sitä peittoa.
    Kerrostalo Kuopion keskustassa tulikuuma parveke ja kaikki alakertalaiset polttavat tupakkaa. Onneksi jalat kantaa ja pääsee rantaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan samaistua tuohon kuvailuusi parvekkeesta. Tytär kärvistelee samanoloisten ongelmien kanssa vielä tämän kesän.

      Silläpä kiikku onkin jo öljytty, että saa pehmusteet kantaa ja nauttia kesän tulemisesta ja käsityöhetkistä työpäivien jälkeen. Monta on tietty veilä työvaiheita ennen kuin piha on kauneimmillaan, mutta aluillaan kaikki kuitenkin jo.....

      Poista
  7. Violettia ja villalankaa- blogissa Pirjo kutsuu lankavarastoa eläkerahastoksi. Kartutetaan vaan omia eläkerahastoja.
    Meilläkin koira haluaa aina kesällä juoda suihkulähteestä eikä vesi siällä kupissa kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä oivallus.... eläkerahastohan tämä onkin ;)

      Taitaa vaan vissiin elää parisataa vuotiaaksi ja pysyä vielä sen verran järissään, että langoista jotain syntyisikin ...... tai sitten vaan lämmitellä aina lankavuorien syvyyksissä ;)

      Poista
  8. Jaahas, aika houkuttelevan näköistä...mutta täytyy jättää lankashoppailut syssymmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä houkutuksia neulojille löytyy missä vaiheessa tahansa - hyvin ennättää sittenkin :)

      Poista
  9. Vai on siellä ale...voi voi, nyt ei kyllä kukkaron nyörit anna periksi, kun ensi viikolla on Tallinnan reissukin... On muuten kiva paikka käydäkin tuo Tapion kauppa. Käytiin siellä toissa kesänä kun oltiin kesälomareissulla ja melkein ohi ajettiin, niin pitihän sinne päästä käymään, olisi pitänyt olla varmaan peräkärry matkassa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala...... en varmaan uskaltaisi käydäkään, sen enenmpää Tapiolla kuin Tallinnassakaan lankashoppailuilla. Konkurssi tulisi. Saati jos pääsisi Saksaan Wollmeiselle ......

      Poista
  10. Meillä neiti myös juo mieluiten ulkona ojasta, joesta tai lätäköstä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaakin olla loppujen lopuksi aika yleistä koiruleille, että hörppivät mieluummin "mausteiden kera" juomansa ;)

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)