Lukijat

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Puikkotestailua


Useammasta blogista olen lukenut kehuja hiilikuitupuikoista, joten kokeeksi minäkin tuollaiset hankin.

Minulla on ollut vuosia, vuosia bambupuikot käytössä ja olen niistä kovasti tykännyt. Plussaa niissä on, että ovat kevyet eivätkä kilise neuloessa ja tuntuvat kädessä mukavilta. Miinuksena, että ainakin minulla, joka neulon aika tiukkaa, varsinkin ohuet puikot taipuvat käytön myötä kaareviksi.

Hiilikuitupuikoista ei nyt sitten ole tuntumaa kuin tuon aloitetun sukan varren verran. 

Hiilikuitupuikoilla silmukat juoksee paremmin ja kärki on terävämpi silmukoiden nappaamiseen. 
Toisaalta tiukalla käsialalla tuntuu, että terävyys välillä tuntuu epämiellyttävältä sormen päässä. 
Nämä puikot tuskin tulee käytössä taipumaan, mutta toisaalta ovat raskaammatkin, mitä bambuiset. 
Häiritsevin seikka alkukokemuksen jälkeen on puikkojen kilinä, kun olen tottunut hiljaiseen neulontaan.

Eilen oli koulutuspäivä ja luentoja tiedossa koko päiväksi. Karkkisukkien aloitus pitikin jättää kotiin ja napata lähtiessä SeiskaVeikka-kerä ja bambupuikot kassin pohjalle, jotta en häiritse kanssakuulijoita puikkojen kilinällä.

Lisätestaus neulerintamalla varmaan antaa lopullisemman arvion puikkojen mukavuudesta itselleni, mutta toistaiseksi vaakakuppi painaa enemmän bambuisten puolelle.

19 kommenttia:

  1. Itsekin olen tähän saakka neulonut bambuilla, mutta viimeksi investoin KnitPron koivupuikkoihin ja olen totaalisen ihastunut niihin. Ovat jäykemmät kuin bambut, mutta yhtä hiljaiset. Ja silmukat luistaa vaikka ois vähän hikiset kädet.

    VastaaPoista
  2. Minäkin suosittelen knitpron koivuisia puikkoja, mutta neliskanttisia sellaisia. Ovat hyvät juuri niille jotka neuloo kireää :)

    VastaaPoista
  3. No voi! Oppia ikä kaikki, minä se vaan olen sukat kutonut niillä harmailla, metallipuikoilla :)
    Pitänee alkaa opiskella erilaisia puikkoja :)
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa opiskella!!!
      Neulomiskokemus nousee ihan toisiin mittasuhteisiin, kun vanhat harmaat puikot vaihtaa puisiin tms.
      Harmaat joutaa minulla ainakin vaikka kasvimaalle rivimerkiksi siementen istuttamisvaiheessa ;)

      Poista
  4. Olen itsekkin ajatellut noita hiilikuitu puikkoja... Kudon tällä hetkellä niin bambuisilla. koivuisilla ja harmailla, mutta 15 cm pitkillä... Neet on kaikkein parhain koko :)
    Kuutio koivut ja 15 cm <3

    VastaaPoista
  5. Voi teitä neulovat nettiystäväni...... taaskos alkoi minua kiinnostaa tämäkin "välineurheilu" !!!!!!

    siis..... kuutio 15 cm:n koivuja ;) ... liekö heitto- vai pinokuutio ;)

    Tässä joutuu nettikauppoja selailemaan ja tutkailemaan tilannetta..
    Sen verran paljon neulon sukkia, että haluan välineet kohdilleen ;)

    VastaaPoista
  6. Minä olen pitkään käyttänyt neliskanttisia puikkoja je ne ovat mitä parhaimmat eivätkä taipuile kaarelle tiukalla käsialallani. Vasta hankin nuo hiilikuituisetkin, enkä tiedä kummat noista paremmat ovat, pidän molemmista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin hehkutat neliskanttisten puolesta..... Taitaa pitää joskus ostaa yhdet testiin minunkin.

      Poista
  7. Mää haluisin kans kokeilla noita hiilikuituisia. Mulla oli iiiihhanat ruusupuiset puikot, mutta arvaa vaan mitä niille kävi. Jätin ne huonosti rahin päälle ja joku rähmäkäpälä niihin ilmeisesti nojasi :( Kyllä varmaan olis parempi noi kestävät tähän talouteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bmabupuikkoja en ole onnistunut ainakaan vielä 3½ kokoja katkomaan, mutta 2½ puikot on joskus risahtanut ihan neuloessa poikki. Tietty jos tuolleen päälle alkaa nojailla .... ;)

      Autossa oli hiilikuitupuikot ja tuli tunne, ettö ovat niin tukevat, että kolaritilanteessa seivästäisin itseni.... bambu tuntuis muka heiveröisemmälle siinä tilanteessa ?????? Joka tapauksessa tuli sellainen mielleyhtymä, etten autoon uskalla ottaa hiilikuitupuikkoja neulomishommiin.

      Poista
  8. Minä pidän sekä hiilikuituisista, että neliskanttisista ja koivuisista. Bambuiset hilaan pikkuhiljaa kaikki varastoistani pois. Minä taidan olla kumma, sillä minusta tuo puikkojen kilinä on vain kotoista;) Pakko sen verran vielä pistää päätä pyörälle välineiden osalta, että hiilikuituisia puikkoja löytyy myös Blackthornilta ja ne ovat kokohiilikuituiset eli ei noita metallisia päitä;) Hinta kyllä tosi karmea. Tuossa alapuolen linkin kaupassa myynnissä ainakin Euroopan puolella, ettei tarvitse taistella tullien ja alvien kanssa;)

    http://www.thelittleknittingcompany.co.uk/index.php?main_page=index&cPath=94

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin me erilaisia olemme neulojinakin, itsekukin. Minä en missään nimessä luopuisi bambuisista! Tai kilinällä taikka ilman jne.
      Voi näitä valinta-asioita :)

      Poista
  9. Tuonpa minäkin kokemuksiani puikoista olen pitkään käytänyt bambuisia ja ruusupuu puikkoja olen tykännyt molemmista.

    Nyt ostin kokeiluun niitä hiilikuituisia en tykkää ovat liian liukkaat ja tulee epätasaista jälkeä ainakin mun käsi alalla verrattuna bambuisiin sekä ruusupuu puikoihin eikä niiden päät ole miteenkää terävät päin vastoin.

    Ostin myös niitä neliskulmaisia jees ne on mun tulevaisuuden puikkoja niitä hankinta listalle laitetan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni teistä hehkuttaa noita kantikkaita puikkoja... hmm-mmmm ;)

      Poista
  10. Będą bardzo ładne kolorowe, ciepłe skarpety ! Pozdrawiam ewa

    VastaaPoista
  11. Sitä miekii ennen aina sanoin, et se on ihan sama millä puikoilla sitä neuloo, mut sitten hankin ekaksi metalliset neliskanttiset ja seuraavaksi koivuisia pyöreitä ja neliskanttisia ja nyt en muulla neulo kuin koivuisilla. Bambuja en ole kokeillutkaan. Pyöröissä tykkään Addin kirkkaista metallisista, ne sopii mun käsialalle tosi hyvin. Niin se vaan menee et jokainen hakee ne just ittelle parhaan tuntuiset, ei yksiä parhaita olekaan. Ja lankakin vaikuttaa siihen mikä puikko on paras.

    VastaaPoista
  12. Kiitos ihanasta arvontavoitostani, jonka eilen hain postista.
    Minulla vielä nuo kantikkaat hiilikuitupuikot testaamatta. Noita koivuisia KnitPron puikkkoja olen testannut jo muutaman vuoden. On se siinä hyvät etteivät niin vain luisu pois työstä kesken kaiken.

    VastaaPoista
  13. Pitihän minunkin tekstiäsi ja kommentteja luettuani tilata hiilikuitupuikot.
    Kestävyys tulee punnittua kun otin itselläni kovimmalle joutuvat koot 2,00 mm ja 2,25 mm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrohan sitten kokemuksista: totta, että noin ohkaset puikot osoittaa kestävyyden jos mikä.

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)