Lukijat

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kellokeskiviikkona oli ranta auki


Eipähän tuo enää ole uutinen eikä mikään, että luonto käyttäytyi tänä talvena eri lailla kuin koskaan aiemmin.

Luntahan ei meidänkään korkeudella ollut talven mittaan kuin nimeksi ja nyt oli jo rantakin auki. Pakko oli tehdä iltalenkki koiran kanssa rantaan, kun pihamaalle puiden välistä näytti ihan kuin rantavesi loistaisi vapaana - ja niinhän se sitten olikin! Tähän aikaan on monena vuonna nautiskeltu vielä ulkoilusta kevätjäillä.

Pihamaatakin on pikkuisen haravoitu sieltä täältä, mutta  nurmikko on vielä hivenen liian märkä siihen hommaan. Kevään sipulikukkia yrittää pikkuruisen kurkotella keväästä ilmoitellen ja sinivuokotkin aloittelevat  kukintaa. Ei yleensä vielä tähän aikaan.

Toisaalta ei ehkä ainakaan haravoinnin suhteen täysin ennenkuulumatonta: on jäänyt mieleen kevät 2001, kun oli nuorimmaisen ristiäiset huhtikuun lopulla. 1½ viikkoa ennen juhlia piha oli  ihan lumeton ja kuiva ja niinpä kaikki paikat oli haravoitu siistiksi kastejuhlaan. Eli aikaslailla samassa vaiheessa kevään eteneminen on siltä osin nytkin. 
Silloin vaan oli kyllä edeltänyt lämmin jakso, joka sulatteli lumet nopsaan pois - nythän tuota ei pahemmin ollut mitä edes sulatella.

Lämmin jakso..... hmm...... nyt oli sitä "lämmintä jaksoa" melkein koko talven, kun suurimman osan talvikuukausista pärjäsin keväisellä ulkoilupuvulla. Fleecetakki ja kalsarit vaan siihen alle ja menoksi. 
On ne toppatakit ja -housut olleet kaapissa ihmeissään - tyhjän panttina roikkuneet käyttöä odotellen ;)


Jess - yksi kellon pärinä vielä huomisaamuna ja sitten olisi pääsiäisvapaiden paikka. En pane pahakseni ;) 
Malkamaanantai, tikkutiistai ja kellokeskiviikko alkaa olla tältä pääsiäiseltä jo ollutta ja mennyttä, mutta
Leppoisaa kiirastorstaita, pitkäperjantaita, lankalauantaita, sukkasunnuntaita ja pääsiäispäivää itse kullekin :)

5 kommenttia:

  1. Eipä kestä kuin hetken kun tuossa jo laineet liplattelee, meillä jo liplattelee, ihanaa. Kyllä se kevät etenee pikkuhiljaa. Ei sillä riemulla kuin silloin kun ensin lumi edeltä pois sulaa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis pannerikuva,hyvää kiirastortaita:)

    VastaaPoista
  3. Minä yhdyn samaa kuin edellinen kaunis on pannari. Ihanää että taasen ollaan kesässä
    Aurinkoista Pääsiäista :)

    VastaaPoista
  4. Kevätaurinko on ihan parasta!
    Leppoisaa pääsiäistä Sinulle!

    VastaaPoista
  5. On tämä ihanaa kun on näin aikainen kevät. Meillä on ollut mökki vuodesta 1994 ja aina ennen jäät on lähteneet vapun aikaan, nyt jo reilu kaksi viikkoa ennen !
    Aurinkoista kevättä ♥

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)