Lukijat

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Aloituksia . . . . .

Aloitin eilen neulomaan itselleni villapaitaa, 3 oikein, 2 nurin- neuloksena. Tavoiteena sellainen takamuksen peittävä, reiluhko, suloisesti lämmittävä paita.
Taitaa vaan ennättää tulla ensi talvenkin pakkaset ennen kuin paita on irti puikoista.
Laskin nimittäin tuossa huvikseni, että puolessa tunnissa neule edistyi noin 2 senttiä. Tähän yhtälöön kun lisää sen minimaalisen ajan mitä arkisin ennättää ( lue: jaksaa töitten jälkeen!!!  ) neuloa, niin eipä valmista kovin joutuin tule.
No hällä väliä .... valmistuu sitten jossain vaiheessa. Ja varmaan aina jotain sukkaa yms. pukkaa puikoille välilläkin ;)

Olen tilannut nuo langat varmaan jo lähemmäs pari vuotta sitten"Pinaattitunikoita" varten.
"Pinaattitunika"


Aniliinin tein ja paljon olen tuota pitänyt, mutta alkoi jotenkin tuntua, että ei kuitenkaan enää toista samalla mallilla. Nytpä ei sitten violettia olekaan riittävästi pelkästään käytettäväksi tuohon puseromalliin, joten lisäilen  tähteeksi jäänyttä aniliinia sinne sun tänne... 


Nyt on sitten aloitus kirjattu blogiin muistiin. Aika näyttää, milloin voi tuulettaa valmistumista....

Eilen kyllä tuo nuorimmainen totesikin, ettei se hänen toivomansa torkkupeite taidakaan koskaan valmistua ......
Myönnän, ettei paloja ole vielä kuin reilu kymmenen :(


torstai 24. tammikuuta 2013

Jäällä

 Pääsin tänään hyvissä ajoin töistä ja kävin koiruuden kanssa jäällä käveleksimässä. Oli kunta ajanut jäälatuverkoston kuntoon :) .
Aikaisempina vuosina olen mielessäni purppassut, että eikö sitä voisi samalla tampata jonkin kulkureitin kävelijöillekin, kun nuo ladut vievät saariin, joissa mukavat retkievästelymahdollisuudet. Jos en nyt ihan pieleen aavistele, niin tuo perinteisen ja hiihtotyylin latupohjan viereen ajettu ura saattaisi ollakin vaikka meitä kävelijöitä ja koirien kanssa tassuttelijoita varten. Olisipa kiva!




Pitkäkuono se jaksaa tonkaa hangessa! On aina kuin mikäkin lumimies, kun pää nousee hangesta tutkimuspuuhista.
Iloinen ja virkeä tuo hurvelo on ja turkki kiiltää, mutta syö nykyisin kamalan huonosti. Paino on tippunut kaksi kiloa.
Koiraelämästä, kun ei ole ennen tätä kokemusta, niin pitääköhän tässä alkaaa olla jo huolissaan? Joko minun pitää käyttää karvakasa näytillä lääkärissä vai voiko tuollainen olla jotain "mielenosoitusta"? On aloittanut myös takapihan aidan luona uutena piirteenä ulvomisen "kukkuru-kuu".... Liekö nämä siis tyttöystävän kaipuun merkkejä ;)???


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lämmintä pakkasille














Pari viikkoa sitten valmistui tämä perusneule tyttöäni lämmittämään. 
Paitaan on katsottu suuntia Dropsin ohjeista mittojen ja silmukkamäärien suhteen.
 Muutaman vuoden tyttö onkin  aina paitatoivettaan juohautellut, mutta joku kipinä puuttui.
 Siitä se sit lähti, kun ensin löytyi mieleinen lanka ja siihen piti ruveta sopivan oloista ohjetta etsiskelemään.
Lanka Schoppel Wollen Zauberball Stärke 6:sta. väri  1637. Ei itseasiassa mennyt kuin  pikkuisen yli 2 kerää lankaa. Mukava lanka neuloa ja työ eteni pyöröpuikoilla suljettuna neuleena joutuisasti.

Ei ihan aina meikäläisellä sukkaa suuremmat onnistu, mutta tähän lopputulokseen on niin äiti kuin tytär tyytyväisiä.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Novita vastasi

Hei,
Kiitämme sinua yhteydenotostasi. Otamme mielihyvin vastaan negatiivistakin palautetta langoistamme voidaksemme vastaisuudessa välttää langoissamme mahdollisesti olevat virheet ja puutteellisuudet.

Pahoittelemme Novita 7 Veljestä -langassa olleita useita solmuja.
Tuotantoprosessiimme kuuluvat solmut. Tavoitteena tuotannossamme on, ettei solmuja osuisi samaan kerään, riippuen langan vahvuudesta ja kerän koosta,
1- 3 solmua enempää. 7 Veljestä -langassa hyväksymme satunnaisesti pari-kolme solmua kerässä, joten sinulla ollut 5 solmua on todella erikoista ja ehdottomasti liikaa.

Solmun sattuessa kohdalle sitä ei saa jättää sellaisenaan keskelle neuletyötä, koska solmu saattaa aueta.
Neuletyö puretaan reunaan asti, lanka katkaistaan ja jatketaan neulomista, jolloin lankojen jatkokohta tulee reunaan. Jos kyseessä on pyöreänä neulottava työ, lanka katkaistaan ja solmitaan uudestaan pidemmillä päillä, jotka päätellään neuleen nurjalle puolelle.

xxxxx.....

Kaikesta huolimatta toivomme luottamuksesi lankoihimme säilyvän.



Neulontaterveisin,

X.X., laadunvalvonta
NOVITA OY
Leipurimestarintie 5, 45610 KORIA
Puh. (05) xxx xxxx





Eipä voi muuta kuin kehua tässä mutkaa Novitan toimintaa.
Antamaani palautteeseen oli vastattu heti maanantaiaamuna ja jatko / hyvitys on sovittu laadunvalvonnan kanssa.
Ei usko Novitaan ainakaan tällä tavoin toimimalla horjunut - päin vastoin :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pullan tuoksua ja langan juoksutusta

Nyt on poijiltamme saatuun palautteeseen äiti vastannut:

Nuorimmainen poitsu kysyi tässä jossain mutkassa: "Etkö sinä äiti enää koskaan leivo pullaa???" Tunnustan, että viihdyn muualla kuin keittiössä paljon paremmin ;)
Nyt on sitten tänään tehty litran taikina ja leivottu korvapuusteja.
Tuntuivat maistuvan kylmän maidon ja Aku Ankan kyytipoikana :)


Esikoinen puolestaan jäi jouluna ilman uusia  villasukkia. Erehtyi nääs jossain mutkassa sanomaan, ettei uusia sukkia joka jouluksi tarvitse. Ja äiti ei sit hänelle tehnyt....
Jouluna kuului sitten pyyntö, että saisko hänkin kuitenkin uudet sukat???? 
Nyt sitten sukat odottelee valmiina reissusta palaavaa.
Lanka on Novitan Raitalankaa - uudesta kevään 2013 lankakartasta. Liekö taso taas laskenut vai sattuiko minulle maanantai päivän kerä?? 150 gramman kerässä oli viisi solmukohtaa! Ei tosi sellaisia, etä koko lanka olisi solmittu, mutta säikeitä jatkettu solmulla toisiinsa. Neuloin ne vaan sekaan, mutta käyttö näyttää kestääkö kohdat kunnolla.

Suloinen sunnuntai



 Mahtava ulkoilusää!
Pakkasta -9 astetta ja aurinko paistaa.
Tehtiin miehen ja koiran kanssa ulkoiluretki jäälle ja lähisaareen.
 Koiruudellekin oikein hyvää "lonkkien liikutusta", kun saa juosta vapaana pitkin jään selkää koko sielun kyllyydestä. Luontokin on valtavan kaunis, kun lumivaippa on kuorruttanut puut paksuun lumipukuun.



 


Nautinnollista sunnuntaita :)!!!


Intiastakin tuli muuten pikku, pikku puhelu:
 Olipa ihana kuulla tutut, rakkaat äänet ihan korvan juuresta <3



Nyt syömään ja sen jälkeen
 nauttimaan villalangan juoksutuksesta sormien lomitse ....





lauantai 19. tammikuuta 2013

Puoliväli häämöttää

Nuorten reissu alkaa lähestyä puoliväliä.
Tämän aamun infon mukaan majoittuvat loppuajaksi Goalle Beneuliumiin ja tekevät sieltä käsin päiväreissuja Goan muihin osiin.
Paluumatkalla lentävät sitten takaisin Delhiin  ja majoittuvat lentokenttähotelliin.
Helmikuun alkupuolella lento takaisin kotiin.
Reissussa kaikki mennyt ok :)

Lomaseikkailijat paistattelevat päiväänsä +35 asteen lämmössä ja meillä puolestaan mittari näytti eilen -29.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Juna jyskyttää....

Aamulla anivarhain tuli maailmalta väliaikatietoja.....
Nyt on nähty ja koettu New Delhi, Jaipur, norsut, Agra ja Taj Mahal auringon nousuineen.
Parasta aikaa nuoret matkaavat 36 tunnin pituista junamatkaa kohti Goaa.
Mahataudeilta ovat ainakin toistaiseksi välttyneet ja mukavaa on ollut. Tekstiviestit ovat lyhyitä ja napakoita. Netti ei toimi, kuvat ja pidemmät selonteot on vasta haaveissa.....

Vielä kolme viikkoa............

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Terveisiä etään periltä :)

Matkalaiset ovat antaneet tilannetiedotuksen.
Ovat ostaneet paketin, joka sisältää majoitukset, nähtävyyksiin tutustumista ja elefanttiajelun lähimmän viikon ajaksi. 
Äidin korviin tuo kuulostaa tosi hyvältä hommalta, jotta eivät ihan omin avuin vaan seikkaile.
Täytyy tunnustaa, että on tämä vaan minulle kuitenkin niin outo ja vieras juttu, että huomaan aina useamman kerran päivässä miettiväni, että mitenkähän ne nuoret siellä kaukana.....

sukulainen löytyi

On  se tämä nettimaailma tavallaan aika jännä paikka. 
Muutama ilta sitten, jonkin sattuman kautta päädyin yhden, aika uuden, kennelin sivulle, ja kuinkas ollakaan, sieltä löytyi meidän koirulin sisko.
Kieltämättä tuntui aika oudolta yhteensattumalta, kun en oikein osaa edes yhdistää, mikä seikka / haku, minut sille sivulle vei.
Mutta kiva sattuma joka tapauksessa.


maanantai 7. tammikuuta 2013

Ei oo helppoo, ei...

Lentokentältä tuli viimeinen puhelu tällä erää.
Tunnin päästä on esikoinen nousemassa kihlattunsa kanssa koneeseen.
Lähtevät omatoimimatkailijoina Intiaan kuukaudeksi.
Äitinä ja tulevana anoppina huoli ja hätä on tässä käsin kosketeltava, kertakaikkisen kamala.
Kaukana on minulla se positiivinen fiilis, joka pitäisi osata löytää:
 ennen näkemättömän kokemisesta, seikkailusta, erilaisen kulttuurin kokemisesta, nuorten avarakatseisuudesta ja rohkeudesta yms.
On vaan niin kova ikävä ja epävarma olo :(

Kun kaikki vaan menisi hyvin ..... 

Suojelusenkeleitä sankoin joukoin matkaan heille saattelen.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Ei lupauksia, mutta yritystä kumminkin

Uuden vuoden lupauksia en yritäkään tehdä, kun ei ne taitaisi kohdallani kuitenkaan onnistua, mutta yritän kovasti heilutella puikkoja tai koukkua alkaneena vuotena siihen malliin, että lankavarastot supistuisi ...... 
tai ainakin jemmavarasto uusiutuisi ;). 
Ne, ketkä tunnustautuvat lankahamstereiksi tietävät, että supistamislupaus on melkein mahdotonta toteuttaa, mutta josko edes varastoja saisi uusittua: vanhoja lankoja puikoille ja uutta sopivassa tilanteessa tilalle.....
Varaston vajuttaminen ainakin alkaa ihan ponnekkaalla yrityksellä: villapoolon neulomisella tyttärelle.




Vuosi aloiteltiin juhlavasti kunnon liharuualla. Nam !!!

Huomenna sitten auton keula kohti työmaata. 
Arki kutsuu monen vapaan jälkeen, mutta onneksi pätkäviikolla ;)

Mukavaa arkea kaikille. 
Ollaan varovaisia tuolla tammikuun alun liukkailla.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Uuden vuoden kunniaksi uudet kujeet


Tällaisen komistuksen sain ikuistettua kännykän kameralla puolilta öin :).

 Meidän perhe ei ole oikeastaan koskaan innostunut hankkimaan vuoden vaihtumisen teemaan liittyen ilotulitusraketteja. 
Kerta se on sitten ensimmäinenkin ....
Tyttären avokki toi meille uuden tavan ...... ja tuon meidän oman pahnan pohjimmaisen ilosta päätellen, myös pysyvämmän perinteen meille.
 Iso ja pieni poju olivat kuin karkkikaupassa, kun he ostivat yhtä sun toista illan viihdykettä. Kieltämättä homma lipesi lapasesta, mutta onpa nyt siirrytty rakettimaailmaan ja kerralla perusteellisesti:
 Naisväki puolestaan panosti PikkuHiliman tarjontaan maistelemalla juustoherkkuja ja illaksi juustouutuuksia hankkien:
Ja pitäähän sitä hieman juhlajuomaakin olla ;)



 Ensimmäinen satsi väri- ja ääniloistoa kajahti taivaalle ja hangelle heti klo 18. Täytyy myöntää, että Peeteellä on homma hallinnassa niin valintojen kuin käytännön osalta. Kaunista!


Paukuttelun jälkeen siirryttiin sisälle sinihome / gryerejuustofonfyen äärelle napostelemaan. Nam  nam sille herkulle kerran vuodessa.

Mukavaa vuoden vaihtumisen iltaa  ja onnekasta vuotta 2013!

Kiitos, kun jaksatte vilkuilla päivityksiäni. Se on kiva huomata.  
Tavataan jatkossakin :)

Puolen yön päivitys:
Kellon lähestyessä puolta yötä paukuteltiin sitten taholla sun toisella värikomistuksia yläilmoihin. 



 Hurjan kauniin valoshown Peetee meille järjesti! Ei olisi tullut meillä noita itse hankittua, mutta upeaa oli, täytyy myöntää. Ja kun turvallisuusseikat jokainen muisti pitää tarkoin mielessä, niin mukavapa meidän oli Uutta Vuotta vastaanottaa. Kiitos !!!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kotona jälleen

Sukujoulu vietettiin perinteiseen tapaan mummolassa.
Oltiin muutaman vuoden tauon jälkeen ihan koko porukalla koolla jo aattona. 
Kaikkiaan 14 henkeä + kaksi koiruutta. 
Päivän mittaan oli ohjelmassa ensin haudoilla käynnit, ihana jouluateria sen seitseminetoista herkkuineen ( KIITOS ÄITI JA ISI !!!). 
Joulupukki ennätti meille puoli seitsemän maissa illalla.
 Meidänkin lupsakka koiruus oikein murisi punanutulle, kunnes tunnisti tutun tuoksun lahkeen suusta ;).

 Korvatunturin pääjehu oli pitkän päivän tehnyt  ja pakkaskeliin on puettava pukinkin lämpimästi päälle, jotta  sisällä jutustelu ja  joululaulujen seuraaminen saivat linssit laseista ihan huuruun :).

Tervetuloa vaan uudestaan ensi jouluna, jos pukki olet tätä lueskelemassa.....

Hulinan jälkeen olikin sitten mukava heittäytyä saunan lauteille päivää muistelemaan. 



Pukki toi tullessaan yhden kassin lahjoja, mutta tonttujen avustuksella olohuone täyttyi jälleen kauniista paketeista. Oli pukkivanhus jättänyt ne odottelemaan ulko-oven pieleen.
Oli kyllä olleet lapset ja aikuiset vuoden mittaan kiltteinä!

Minua joulupukki muisti magneettirannekorulla, hajuvedellä, kauniilla niin minun värisellä kynttilällä ja kolmella tosi kauniisti "väreilläni" helmin koristellulla joulupallolla.Yhteisesti mieheni kanssa saimme pajupallon, jonka sisällä on linnuille talipalloja. Pikkulinnut pääsevät  syömään pajujen raoista, mutta harakat, tikat yms. isommat lentävät jäävät nokkaansa lipomaan ulkopuolelle. Kiva idea! 
 Kiitos Joulupukille ja tontuille !

Tämä sukkapari ei ennättänyt aatoksi, mutta Tapsaniltaan mennessä kuitenkin valmista syntyi. Lappeenrantaan on pehmeä lähetys tuloillaan....



Vuodesta 2001 lähtien jouluohjelmaamme on kuulunut Valtti-korttipelistä turnaus. Tätä peliä pelataan ympäri vuoden yhteen kokoontuessamme, mutta joulun pyhinä sitten mitellään Vuoden Valttimestaruudesta.
Pokaalin hankkiminen keksittiin siksi, kun aina jokainen meistä tuntui olevan sitä mieltä, että oli ollut edellisessä mittelössä paras.

Nyt mestaruuden tavoitteleminen on "totisinta totta" ;). On alkukarsinta, josta osa menee suoraan finaaliin ja osa porukasta joutuu rämpimään pitempää kautta keräilyerän kautta, mieli havitella pokalia kirjahyllynsä tai takkansa päälle seuraavan vuoden ajaksi. Lopulta yksi kerrallaan putoaa pelistä lopullisesti pois ja päivän päätteeksi on lopulta mestari selvillä.
Tällä kertaa - jo neljännen kerran pytyn historian aikana - mestaruus matkasi Tampereelle.... 
Onnittelut sinne, vaikkakin vähän pitkin hampain ;) !!!
 

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulupukki vieraisilla


 Kettusukat tuli Pukin lahjasäkistä tyttäreni viluvarpaita lämmittämään. Kiva malli, mutta kun ovat kirjoneuletta Seiska Veikasta, niin tuskin tarvitsee kuvitella noiden kenkiin mahtuvan....
Toisekseen ainakin minun jalkaan nilkkaosasta tuli aika nafti eli hiukan hankalat ovat sukat vetää jalkaan.
Mutta eipä tietty minulla enää olekaan nuoren neidon siro ja taipuisa nilkka ;).

 Sukkia olen neulonut vuosien ..... tai rehellisemmin täytynee jo sanoa vuosikymmenten ( huh huh!) aikana tosi paljon, mutta nyt oli vasta Fabelin ohut sukkalanka ensimmäistä kertaa puikoilla. Neulomistuntuma oli tosi kiva: tykkäsin kovasti langasta ja lisäksi raidoitus on sen verran kirjava, ettei minua häiritse vaikkei kohdistusta yrittäisikään. 
Kunhan lankavarastot pienennevät, niin Fabelia täytyy ostaa jatkossakin.

 Aaton pehmeästä paketista siskoni sai SeiskaVeikan raitalangasta tehdyt tossut. Ohje täällä .
Oikein mukava ja nopea ohje. Täytyy hyödyntää ohjetta jatkossakin. Etuosan lappukin on tehty samasta raitalangasta, jolloin ei värit kerrosta kohti täsmää. 
Se häiritsee minua jonkin verran, joten jatkossa varmaan teen aina "selkeämmän" näköisen päällyslappusen tähän malliin. 
Muuhun osaan tossua raitalanka sopi hyvin, eikä tullut pääteltäviä langanpätkiä riesaksi asti. 

Joulu 2012: tällaiset kortit meidän perheestä lähetettiin tänä vuonna.






" Olkoon Joulun tunnelma
lämmin, aito, juhlava!
Uusi vuosi puolestaan
tuokoon onnen  tullessaan! !
   - tekijä tuntematon - 



 Tämä päivityksen laitan kokeeksi ensimmäistä kertaa aikataulutettuna. Muita joulukuulumisia sitten  myöhemmin lisää.....

p.s.
Pois on kiire ja hoppu!
 Nyt vaan nautiskellaan Joulun tunnelmasta :)