Lukijat

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kangassuikaleen uusi elämä


Olipa kerran - aika tarkalleen 26 vuotta sitten - Muumikuosinen tikkikangas, joka tahtoi 4- ja 6-vuotiaiden sisarusten sänkyihin päiväpeitoiksi.
Kankaasta jäi ylitse pieni suikale, joka on kaikki nämä vuodet odotellut laatikon pohjalla muiden suikaleiden kanssa omaa vuoroaan. Eikö minusta kukaan välitä?

Tänään laatikon kantta raotettiin ja muumisuikale oli toiveikas. Joko lopulta? Se tunnisti kädet samoiksi - joskin vuosien myötä kuivemmiksi ja ryppyisemmiksi tulleiksi - jotka olivat aikoinaan kankaan laatikkoon taitelleet. Kädet ottivat kankaan ja pyörittelivät sitä puolelta toiselle.
Kangas kiljahti riemusta, kun se huomasi, että laatikon kansi suljettiin ja kädet kantoivat tämän kangaspalan keittiön pöydän ääreen. Mitä tapahtuisi?

Hetken aikaa hurisi ja surisi.

Kangaspalan kaveriksi pääsi myös vetoketju, joka sekin oli omassa piilossaan odotellut vuoroansa vuosien ajan.
Kolmantena kaverina mukaan pääsi perjantaina rikkoontuneen kännykkäpussin nauha.

Lopputulos on kaikkia osapuolia tyydyttävä: Jemmavarastoa on saatu hitusen vajutettua ja kännykkä sai uuden "pesän". Kädet saavat illalla tehorasvauksen ja nostavat aamulla Muumit mukaan kohti uusia seikkailuja.
Sen pituinen se 😊

2 kommenttia:

  1. Kiva juttu muumien taivalluksesta! Kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tavaran kaupitsee... joskus vaan kovin pitkässä juoksussa ;)

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)