Lukijat

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Vauvelin neulestarttipaketti

Vuoden alkupuolisko on alkanut neuleiden suhteen mukavissa merkeissä.

Vuosiin, vuosiin ei ole ollut tarvetta minnekään suuntaan vauvaneuleita tehdä ja viime vuoden puolella sain ilouutisen, mikä laittoi vilkuilemaan ohjeita suunnasta ja toisesta.

Vauvelin neulestarttipakettiin ohje valikoitui nuttuun, housuihin ja hattuun täältä.
Langaksi valitsin Schachenmayrin extrafinemerino 170.


Peitto: Novitan Muksuextra 2008-lehdestä. Löytyy näköjään myös Novitan nettisivulta . Lanka Novitan naava.

Tossukat: Kotivinkki 12/2004. Lanka sama kuin neuleasussa, mutta kaksinkertaisena.



Rättipupun ohjeen bongasin sattumalta nettiseikkailulla

 ja  kaksinkertaiset, käännettävät lapaset ovat jostain -80-luvun loppupuolen neulelehdestä. 

Sillä ohjeella tulevan vauvelin isikin sai aikoinaan ensimmäiset tumppunsa <3

Starttipaketti koossa ja odottelee sisälleen pientä tuhisijaa <3

Kovasti ajatukset kuitenkin  laukkaa omissa lankajemmoissa ja valehtelisin, jos väittäisin, etteikö suunnitelmissa siinnä jo jotain vauvataminetta taas puikoille otettavaksi.


Mutta josko nyt välissä ensin villasukkia ...

6 kommenttia:

  1. Onpa kauniita vauvan vaatteita ahkera olet ollut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva. Tekee koko ajan mieli etsiskellä uusia houkuttelevia ohjeita. Nyt on kirjastosta varauksessa söpö tossukirja....

      Poista
  2. Upeaa, hieno setti! Vauvaonnittelut. :o)

    VastaaPoista
  3. Ooo susta tulee siis mummukka? Onnea kovasti :) Kauniita neuleita. Tuo tuplatumppu olis kiva osata.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Susi :) - Ihan kohta, ihan milloin vaan <3

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)