Lukijat

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Arki kutsuu



 Lomakuukausi alkaa olla ollutta ja mennyttä. Muutama viikko töitä tässä välissä ja sitten vielä pikkuinen ripaisu enne varsinaista kauden aloitusta.Maanantaiaamuna kännykkä päräyttää herätysbiisit töihin paluun merkiksi.

Läpsystä vaihto: miehen loma alkaa maanantaina. Äh!

Loma hurahti pihamaalla ja kasvihuoneella pyllötellessä. 
Pikkuisen mökkeilyä. 
Muutaman päivän koko köörikin yhtä aikaa koolla! <3.

Kesän eka mansikkakakku
 
on myös herkuteltu heinäkuun alun
 synttärisankarin kunniaksi. Nam ja Onnea!




















Lomalla olen hellinyt ja lellinyt itseäni talvella saaduilla lahjakorteilla. Ihanaa luksusta ihan itselle! 
Ja yllättämään muistamisilla päästiin minua vielä näin jälkikäteenkin. Lämmin kiitos asianosaiset Rakkahaiset <3 !




Säitten puolesta olisi voinut kuvitella, että lankavarastot hupenevat reilusti. 
Tosiasiassa en ole saanut yhtä ainutta sukkaa valmiiksi. Pari erilaista on aloitettu, mutta siihen vaiheeseen ne ovatkin jääneet -  neulekoriin toistaiseksi odottelemaan.

Viileähköt lomasäät oli, mutta ei kuitenkaan sellaiset, että olis tullut nojatuolin syvyyksiin vajottua. Mahtui sinne paljon hyvääkin, vaikka helteitä ei ollutkaan kuin kahtena lomapäivänä.
Loma on kuitenkin aina loma!
Ylihuomenna alkaa rytmin järjestykseen pistävä arki.

7 kommenttia:

  1. Minullakin lomat pidetty, pari päivää jo töissä oltu. Säät ei todellakaan suosineet, yksi puolikas hellepäivä oli. Mutta todellakin loma on aina loma ;) Pariin vuoteen minulla ei ole lomaa ollutkaan, joten ihan tyytyväinen olen, kun nyt sain lomailla reilut 4 viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se yhteiskunta niin pyöri, jos kaikki lomailee heinäkuussa ;). Työniloa Sinullekin!

      Poista
  2. Täällä Pohjois-Karjalassa on ollut tosi koleaa. Tänäänkin satoi kaatamalla ja lämpöä oli 13 astetta. Muuta maata helle hellii. Loma on aina lomaa kuten sanoit. Minun lomani loppui Juhannuksen jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole tänään satanut ja päiväkin oli kerrankin lämmin, +22. Nyt illalla kyllä mittari tippui jo lukemalle +15.
    Joskin meiltä n. 60 kilometriä pohjoisemmassa päivälläkin oli +14 ja sadetta. Lienetkö sinä sieltä suunnilta ;) ?

    VastaaPoista
  4. Loma on ehdottomasti aina loma ja jos ei ole aurinkoa, niin sitten on paljon muuta kivaa tekemistä. Nyt lepäile hyvin, että jaksat taas painaa. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka pärähdys takana ja päivästäkin ihan kunnialla selviydytty. Tästä se taas lähtee :)

      Poista
  5. Loma tuntuu aina välillä vilahtavan liiankin nopsaan ohitse:) mutta mukavia kesäpäiviä jokatapauksessa toivotan minä. Ihania kuvia.

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)