Lukijat

lauantai 22. helmikuuta 2014

Hiljaa, hiljaa hiivitään


Hoh hoijaa -eipä ole kehumista neulomisnopeudessa! Kaksi viikkoa hujahti ennen kuin kuplat valmistui.
Neulomishiipimistäkö tämä sitten lienee???

Varteen laitoin 52 silmukkaa ja kaventelin teräosaan  48 silmukkaan.
 Aluksi tuntui, että silmukkamäärät olisi ok, mutta ehkä, jos milloin teen uudestaan kuplasukkia, niin aloitan tuolla 48 silmukalla ja terään myös hieman vähennän. 
Voisihan se olla, että puikkokoon pienentämisellä ja samalla silmukkamäärällä saisi myös sen pienennyksen aikaiseksi... 
Tämmöisenään jäi pikkuisen sellainen mutu-tuntuma, että saattavat  käytössä löpsähtää....

Joka tapauksessa mukava kuplat oli kokeilla ja ovat ainakin pirtsakat :)



 Valoisan aikaan pääsen koiran kanssa lenkille ainoastaan viikonloppuna, joten on jäänyt huomaamatta, että pajunoksissa on jo kissat. 
Mihinkäs se virpomavihdat tänä pääsiäisenä tehdään?

 
 Rauhallista lauantai-illan jatkoa!
 Tämä "tyttö" lähtee istumaan lämmitetyn jyväsäkin kaveriksi.
Tänään uunipuuta lattian rajasta nostaessani selässä juilahti ikävästi ja nyt sitten olo on sellainen, että tunnen omistavani ristiselän... 
Voi hiiskatti! 
Tilanne, jossa ei oikeasti olisi pitänyt kaiken jären mukaan tapahtua yhtikäs mitään ja kuitenkin pers' pitkällä vaappumista ollut illan liikkuminen!!!!

Ai juu... moikka moi Willis ja tervetuloa lukijakseni :)

9 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäät sukat ja upeita ulkoilukuvia.

    VastaaPoista
  2. Vau mitkä värit kuplissa <3

    Aivan mahtava kuva tuolla ylhäällä! Kaveri tulee niin kovaa kohti :D

    Toivotaan, että selkä ei pahene...

    VastaaPoista
  3. Kyllä on värikkäät sukat,ihanat talviset kuvat:)

    VastaaPoista
  4. Ihanat sukat!
    Sinulla onkin vauhdikas lenkkeilykaveri ;)

    VastaaPoista
  5. Hauskat, värikkäät kuplasukat!

    VastaaPoista
  6. Ihanat!!!
    Monasti ihaillut blogeissa kuplalapasia, mutta sukat on mageemmat!

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)