Minä aina pikkuisen hitaasti lämpeän uusille ideoille tai ehdotuksille olipa kyse käsitöistä tai muusta elämästä. Täytyy aina ensin hieman aikaa sulatella.....
Minulle on turha tulla ehdottelemaan ex-tempore vaikka jonnekin lähtöä - taatusti kieltävä vastaus!
Hitaasti lämpenin kuplien neulomisellekin.
Pitkin talvea on näkynyt blogeissa kuplia - useinmiten lapasten muodossa.
Ihan kivoja, mutta ei ehkä minun juttu - niin ajattelin.
Sitten kolahti!
Lankahelvetin blogista huomasin kuplasukat ja se oli rakkautta sillä silmäyksellä!!!
Siihen hupeni nyt lupaus itselleni, että urakoin keskeneräisen torkkupeiton valmiiksi ennen kuin aloitan mitään muuta.
Muutaman päivän kuitenkin pyöritin kuplia päässäni ajatuksen tasolla, mutta nyt saunan jälkeen neulomanurkkaukseen istahdettuani oli pakko kaivella sateenkaari ja musta kerä esille.
Tässä nyt sitten palleroita opetellaan - eikä ole edes vaikeaa. Luulin hankalammaksi.
Itse asiassa perjantaina tuleessa Novitan kevätnumerossakin kupli. Siinä kuplia oli tehty paitaan ja mekkoom.
Itse asiassa perjantaina tuleessa Novitan kevätnumerossakin kupli. Siinä kuplia oli tehty paitaan ja mekkoom.
Puikot: Knit Pro Karbonz-sukkapuikot 3½.
Silmukat: 52
Mulla on tiukka käsiala ja tällä yhdistelmällä ainakin näin alkutuimaan näyttää tulevan aika passelia neulosta. Työn edetessä sit näkee, onko silmukkamäärän passaamiselle tarvetta.
Kuplien tekemiseen löytyy ohje Neulovanarttu-blogista :
Ja takaisin neulomaan - nyt on into päällä ;) !!!
Kyllä tuleekin kauniit kuplasukat :)
VastaaPoistaPikkuisen vaihtelua tavan sukkailuun, mutta helppoa kuitenkin.
PoistaMinun kärsivällisyys ei oikein riitä sellaiseen, mitä pitäisi kamalasti pohdiskella.
Onpas siellä ihanan värisiä kuplia syntymässä! =)
VastaaPoistaps. Piti poistaa tuo eka kommentti kirjoitusvirheen takia. ;)
Hyvinhän tuosta asian ymmärsi, mutta jääköön nyt meidän tiedoksi, mitä siinä luki ;)
PoistaKauniit sukat tulee:)
VastaaPoistaVoi..... tuo kolahti minuunkin. Upean näköistä. Nuo värit on kuin tehty tuohon kuvioon.
VastaaPoistaVai lauloi sinulla pesukone, minulla oma sanoi perjantaina itsensä irti. Huomenna kauppaan !
Kauniit sukat tulossa! Minäkään en ole vielä kokeillut kuplien neulomista...pitäisi kokeilla.
VastaaPoistaNoista tulee hienot!
VastaaPoistaTaisin minäkin lämmetä kuplille tämän työsi myötä, vau, kaunista tulee :)
VastaaPoistaKauniit kuplasukat tulee!
VastaaPoistaSukkiin ne minunki kuplat hyppäsi. =) Seuraaviin kyllä terä yhdellä värillä, jos vielä kuplii... ei ole mun juttu tuo raitojen teko. ;D
VastaaPoistaIhanat värit, tulee ihan lapsuus mieleen :)
VastaaPoistaOi kuinka ihanat kuplikset tulossa. Pirteä väritys. Vastavierailu kannatti ehdottomasti. Sait kanssa uuden lukijan. Kiva blogi.
VastaaPoistaKiva, kun tulit kyläilemään. Nettiseikkailuilla puolin ja toisin löytyy aina uutta. Tervetulemas joukkoon :)
PoistaKyllä vaan tulee kaunista kuplaa. Vielä minäkin teen toiset kuplat jostain noin värikkäästä langasta.
VastaaPoistaMeitsilläkin kuplat ovat vielä harkinnassa...
VastaaPoistaKivoja ne ovat, iloisia!