Lukijat

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tehokkaasti käytetyt viikonlopun tunnit

 Viikonloppu alkoi kuopuksen luokan discolla. Vajaa kymmenkunta meitä vanhempia takasi luokanvalvojan apuna illan sujuvuutta.
Ennakkoon olin leiponut oman osani leipomuksista. 
Mokkapalat hävisivät juhlivien lasten herkkunälkään karkkien, poppisten ja limpparien kera.

Suoraan sanottuna laiskotti etukäteen ajatus illasta kirmaavien lasten seassa melkeinpä suoraan töistä päästyä, mutta oikein kiva ilta oli ja kaikki sujui loistavasti. 
Matkakassa luokkaretkeä varten karttui mukavasti :)




  
Lauantaina oli joulukorttitehtailun vuoro. 
Sain valmiiksi tarvitsemani 50 joulutervehdystä. 

Jess - eipä ole enää niistä huolta. 

Ja vielä jäi hieman aikaa neulomisellekin....







 Sunnuntaina jatkui sukan väkertäminen. 
Tavoite oli saada sukkapari viikonloppuna aikaiseksi, mutta 1½- sukkaan tavoite tyrehtyi, kun teki mieli kaivaa ompeluroippeet esille......

Nimittäin uusi jouluverho poiki lisäfiksailua:
Ostin samaa kuosia lisää yhden pitkän verhon ja ompelin siitä yhtenäiset tekstiilit keittiön "aukkoihin". 

 
Meillä ei vanha mikroaaltouuni sovi sille varattuun aukkoon, joten verhon takana lymyilee yleiskone. 
Tason alla - poissa silmistä -on koirulin ruokasankko. 

Kangasta jäi vielä reilusti....
Ompelin siitä vielä 
joulupöytään liinan 
sekä pyyheliinoja vohvelikankaan kera. 
 Pari käsipyyhettä oli tarkoitus tehdä, 
mutta homma vei mukanaan
 ja oli kaiveltava jemmavarastoja. 
Kuusi pyyhettä lopulta sitten ompelin.

Harvinaisen paljon sainkin tänä viikonloppuna aikaiseksi. Nyt tuntuu siltä, että huomenna voisi olla vaikkpa ihan luppopäivä. 
Eipä  vaan ole.... työarki kutsuu ja kello pärähtää armotta aamulla soimaan.

                                                                                                                                      Joten mars pehkuihin 
                                                     ja Nukku-Matin matkaan kipin kapin :)

4 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkerana koko viikonlopun. No, oikein hyvää työviikkoa,.

    VastaaPoista
  2. Ahkera olet ollut ,silloin täytyy tehdä kun inspis iskee.Mukavaa viikkoa.♥

    VastaaPoista
  3. Kivat verhot olet tehnyt, sinulla onkin ollut kovasti tekemistä
    Hyvää alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  4. Olet ollut todella ahkera ja tehokas.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)