Lukijat

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Oksat lähti yläilmoihin


Viikonloppu hurahti kesämökillä puusavotassa äidin ja isän kaverina.
Metsuri oli käynyt kaatamassa 17 puuta ja kuljettanut traktorilla  rungot pihavaraston taakse.
 Meille jäi oksien yms sotkun raivaus.

Piha-alue näytti lauantaiaamuna sinne mennessämme kuin paikallinen trombi olisi pyyhkäissyt tontin yli. Ihan jo palkkä ajatus juilaisi selästä, kun mietti työn määrää. Mutta ei hätää: kahden päivän urakointi tuotti toivotun tuloksen ja saatiin piha  siistiksi. Sääkin oli paras mahdollinen ja saimme haloiksi kelpaamattoman aineksen poltettua rantakiveyksellä. 

Olisikin jäänyt oksistosta käsittämätön määrä roinaa, jos olisimme joutuneet odottamaan polttomahdollisuutta johonkin toiseen ajankohtaan. 
Nyt oli oikein hyvä, kun sitä mukaa, kun saatiin roju rantaan, niin sai tuikata ne saman tien tuleen. Hyvin meni, mutta menköön :)

Rankka, mutta oikein mukava viikonloppu takana! 

Lähiaikoina tiedossa vielä metsurille sopivana ajankohtana pilkkomisurakassa avustamista sekä pihan laittoa nätiksi ensi kesää ajatellen.... Ei tietämättä nekään tule tapahtumaan, mutta mukavaa työtä joka tapauksessa tiedossa :)

Vastarannalla oli lauantaiaamuna "seinä" vastassa....
Viikonloppu hurahti niin kirjaimellisesti muissa merkeissä, joten arpajaisten aloitus siirtyy vielä hieman..... Hiljaa hyvä tulee vai malttiko se on valttia....... vielä se alkaa ;)

                                Aurinkoista ja värikästä syksyn alkua teille kaikille :)



8 kommenttia:

  1. Oli teillä hommaa, mutta nyt se on takana ja saatte nauttia avaruudesta :)

    VastaaPoista
  2. Avaralta näyttää,jälki siivouksessa se homma onkin.Mukavaa syyskuun alkua:)

    VastaaPoista
  3. Kova homma! Mutta hyvä kun saa tehdyksi :)
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Teillähän olikiin hyvät reenit ,nyt pääsee aurinko reilusti paistamma ja on valoisaa
    Onhan se kova työtä jälkeen päin on hyvä mieli että tuli tehtyä yhtäpäätä kaikki pois
    Hyvää viikon alkua:)

    VastaaPoista
  5. Olet voittanut blogini arvonnassa Muumimukin. Laitoin jo sähköpostiakin asiasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ji pi jai jee :)
      Olipa ihana uutinen näin unille mentäessä. Iso, iso kiitos!!!!
      Laitoin sinulle postia ....

      Poista
  6. Hei! Linkitä joku värjäyskuva viimeisimmistä värjäyksistä, se ois aika kivaa... Kiitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, käynpä napsaamassa sivultasi luvallasi kuvan.....

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit käynnistäsi viestin :)